© 2017- BY VELI-ANTTI SAVOLAINEN ". Proudly created with Wix.com

HALLITUT JA LIIKE. Viirejä ja ihmisiä natisevassa hallituskokoomuksessa

Liikettä Hjallis!

 

Taas kerran näyttää siltä, että vaalikauden viimeinen vuosi menee lekkeripeliksi.

 

1. LIIAN PITKÄT HALLITUSKAUDET. Matti Vanhasen 2007-2011 hallituskausi päättyi jo vuotta ennen vaaleja lautakasan kaaduttua hänen jaloilleen, Vanhanen, joka oli kaavaillut itse pääministeriuraa aina vuoteen 2017 saakka, lähti ja tilalle tuli Mari Kiviniemen hallitus, joka jatkoi muusta maailmasta ollutta väärää tilaneanalyysiä ottamalla velkaa vanhan tukiaispolitiikan ja rakenteen ylläpitoon. Viimeinen hallituksen vuosi oli pelkkää aivokuolemaa.

 

Seuraava vaalikausi johti Jyrki Kataisen sateenkaarihallituksessa suoranaiseen massapakoon, josta ministereitä lähti kuin Vilkkilästä kissoja. Lopulta pakolaishallituksen Pääministerikin sai tarpeekseen ja jätti pesän Alexander Stubbin selvitettäväksi tunnetuin surkein seurauksin.

 

Suuria haasteita,suuria vaikeuksia kun vaalikausi uhkaa lässähtää

Petteri Orpon ja Juha Sipilän hallitukselta.

 

 

Nyt näyttää taas aika huonolta.

Jäljellä on vielä soten maaliinajo ja maakuntakeskitys, mikä näyttää mahdottomalta ilman opposition armoa.

Hallitus on vailla poliittista pohjaa. Siniset edustaa parilla kymmenellä kansanedustajallaan eijuuriketään ja kokoomus on sote-maakuntauudistuksessa hajallaan. Hallituksen 105 paikan enemmistö on jo kutistumassa kolmella Elina Lepomäen, Hjallis Harkimon ja Paavo Väyrysen siirryttyä omille linjoilleen.

 

 

Varmaa on, että Sinisessä ryhmässä muidenkin laskupää toimii ja loikka houkuttaa. Taktisesti se pitää tehdä hyvissä ajoin ja parhaiten menestyisi persuissa! Toisin kuin esiinnytään Jussi Halla-aholle kelpaisi toki muutama Cannossan matkalainen - jos sillä saa koko hallituspakan sekaisin.

 

Juha Sipilästä tulee nyt huutokauppakeisari, jonka pitää itse huutaa kerta toisensa jälkeen korkein huuto joko kristilliselle almun pyytäjille, kokoomuksen uusliberaaliänkyröille, vaalikauhuisille sinisille, Liikkeelle tai Paavolle.

Prognoosi on huono, mutta jos hän onnistuu on hän keskustankin historian jatkumossa lehmänkaupan pelimies vailla vertaa.

 

 

 

2. LIIKE LIIKKEEN VUOKSI. Hjallis Harkimon kasvot saanut seitsemän viestinnän ammattilaisen erinomaisella näkyvyysammattitaidolla perustama Liike Nyt polittinen yhteisö lähti näyttävästi liikkeelle ja keräsi oman keskiviikkoisen ilmoituksensa mukana yli 6000 ilmoittautumista, Savon Sanomien mukaan jo 8000.

Facebookissa Liike oli perjantaina saanut 1644 peukkua pystyyn ja 2208 seuraaja, Twitterissä 2783 seuraajaa ja Intragamin tyhjille sivuilleenkin 570 ihailijaa. Eli sillä on nimiä listoillaan saman verran kuin vasemmistolla, vihreillä tai persuilla maksajia jäseniä kullakin. - Vaikka ilmaisjäsenyys ei olekaan vertailukelpoista matematiikkaa.

 

Uudistusta Tsaarin ajan maatalous-, sääty- ja luokkayhteiskunnan rakenteista ammentanut ja syntynyt puoluelaitos kaipaakin. Oikea oivallus Mikael Jungerilla on tietenkin myös, että digitaalinen kommunikaatio ja älypuhelin joka taskussa muuttaa ihmisten käyttäytymistapoja. Alexander Stubb, vaalikoneet, arabikevät, trollivenäjä, Emmanuel Macron, Barack Obama ja Donald Trump ovat sen – kukin tavallaan – osoittaneet.

 

 

Netissä mielenkiinnon ajanlasku on kuitenkin kokonaan toinen ja asialista lyhyempi. Ihmiset innostuvat yksi asia kerrallaan siksi aikaa kun pöhisee, mutta ovat pian jo muualla jos sirkus pitää lomaa. He eivät tule valmiiseen pöytään vaan haluavat olla myös itse kokkaamassa keitosta.

Ensimmäisen viikon aikana olen nähnyt Liikkeen julkaisevan kaksi Esko Kilven fiksua kirjoitusta, joista ei ole suuremmin keskusteltu.

 

3. UUSI MALLI ON VAIKEA PITÄÄ YLLÄ. Elämme kohtalokasta aikaa siksi kansan liikkeen asialistan pitäisi olla kunnianhimoinen ja näköalan selkeä. Kansalaista on tehty niin unionissa kuin kotimaassakin yhä enemmän vain hallinnan kohde, jonka aloiteoikeus on vaiva. Poliittinen eliitti pyrkii vakiinnuttamaan ja legitisoimaan oman asemansa demokraattisten käytäntöjen asteittaisella sopeuttamisella itse luomaansa hallintokoneistoon.

 

Uudessa opissa hallinnon ei pidä enää muuttua, vaan kansalaisen. Näkökulma yhteiskuntaan on käännetty päälaelleen ja demokratiakäsitys kokonaan uusiksi eli muutokset ovat taloudellis-poliittisen kaksoiseliitin sisältä tulevia ja sen valtaa vakauttavia eikä enää ulkoa demokraattisesta prosessista tulevia tai valtaan vaikuttavia tai sitä muuttavia. Johdetaan jatkuvalla pikkuasialistalla kriisiyttymälää asiat muutaman hetken mediakohuiksi.

 

”Kriisieläminen ei ole sattumaa. Epävakaudella on ”tuottava merkitys” nykykapitalismin arvonmuodostuksessa. Se ei ole satunnaista vaan sitä ylläpidetään talouskasvun takaamiseksi.Tämä pitää kyetä ja uskaltaa nähdä ymmärtääksemme kehitystä, joka on käynnissä.”

 

Pitäisi syventää ennen kuin Momentum jo menee. Edustuksellisen vaalidemokratian rinnalla kansalaisilla on käytössään "vastademokratia" – erilaisia valvonnan, toiminnan estämisen sekä arvioinnin muotoja ja välineitä, joiden tarkoitus on ”kompensoida heikentynyttä luottamusta organisoidulla epäluottamuksella.” sanoo ranskalainen demokratiatutkija Pierre Rosavallon.

 

 Yhdessä on tehty ja tehdään. 

 

Minun mallini kansalaisvaikuttamiseen menisi pidemmälle kuin Harkimon-Jungerin: vallan vastapainoksi on luotava ”kansalaisopposition” mallinnoksia, jossa tietoverkkojen ja sosiaalisen median keinoin nostettaisiin esiin argumentoituja omia ideoita, ratkaisumalleja ja vaihtoehtoja ”vallan” päätöksille.

 

Politiikan uudistustarve koskee ensisijaisesti sen suhdetta kansalaisiin – hallinnan kohteita, joille on nyt vain osoitettu paikka olla. Muutos ei synny nyt politiikasta vaan kansalaisista käsin.

 

Heidän pitää olla osallisia enemmän kuin esitetyn asian kommentaattoreina. Kuka tahansa voi esittää verkossa Idean; pointit ja teesin, tulisi antaa samalla mahdollisuus antiteesille ja spekulaatiolle ja johtopäätöksille – synteesille. Tämän mallin voi rakentaa verkkoon niin, että kaikki ovat mukana ideoiden synnyttämisestä ja jatkamisessa.

 

Kyse ei olisi vain aloiteoikeudesta ”herrojen” harkintaan, vaan asiakohtaisesta yli rajojen toimivasta liittoutumisesta, jossa tietoja jaetaan, kerätään, haetaan ja muokataan action planeiksi kansalaisopposition voimin, joka järjestäytyy vain asia- ja projektikohtaisesti.

 

 

Vaikka puhun kansalaisten "oppositiost" ja "vastademokratiasta" tarkoitan myös ”liikkeen” edesauttavan oman asialistan syntymistä: monistuvia hyvien asioiden kierteitä - omista lähtökohdistaan kuten runsas 100 vuotta sitten tehtiin kansakunnan syntyessä. Pankit syntyivät. Telefooniosuuskunnat, osuuskauppaliike, maatalous-, nuorisoseura ja urheiluliike, kirjastot, kansakoulu, neuvolat, työväenliike, suomenkielinen kansanteatteri ja ooppera, poliittiset puolueet...

 

Lue lisää www.itsenaisyys.com luvut 3 ja 24

 

 

 

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

OTA OSAA KESKUSTELUUN:

RADIOSSA

RADILOGO ohjelma ja Hegel.jpg
Olemme myös radiossa. Kuuntele lyhyt esittely
tai mene nettiradion ohjelmasivuille
Televisiossa
Näyttökuva 2019-1-2 kello 15.38.30.png
Osallistu
LINKKIPALLOMERI.jpg
kolmas_draft1 – Kopio.jpg
Tieto-ekirjat
Näyttökuva 2018-10-21 kello 18.53.41.png