© 2017- BY VELI-ANTTI SAVOLAINEN ". Proudly created with Wix.com

IHMISELÄMÄ: Väliaikaista kaikki on vain hyvä ihminen

January 19, 2018

 

Käsitys itsestä on aina ollut keskiössä ihmisen yrittäessä ymmärtää lyhyen olemassaolonsa syytä ja kaiken tarkoitusta: olemme aina kysyneet paikkaamme maailmankaikkeudessa.

 

Kysymys ”kuka minä olen” ja vastaus”minä olen” on perusta elämän ymmärrykselle.

 

 

1. YKSIN YHDESSÄ. Ihmisiä on jo 7,5 miljardia jättimäisen lyhyen, vajaan vuosisadan lisääntymisjakson jälkeen. Maapalloistuminen liittää meidät yhteen, mutta erkanemme toisistamme - vaikka Facebookissa on jo kaksi miljardia ihmistä. Yksinäisyys, sinkkuus ja pienet taloudet lisääntyvät, olemme yhteydessä toisiimme paremmin kuin koskaan, mutta samalla yksin ja irti.

 

Ihminen on biologinen olento, joka henkisesti ja tarttumataidoiltaan eroaa useimmista muista luonnon kappaleista. Hän luulee toimivansa järkiperäisesti, mutta todellisuudessa hänen viettinsä ja tunteensa ohjaavat häntä järkeä enemmän.


Ihmisen toimintaan vaikuttaa hänen kulttuurinen ympäristönsä ja siitä opittu arvoperustainen valinta ja moraalis

 

Me kysymme usein mitä he ajattelevat meistä, olisi hyvä uudistaa myös käsitys mitä me ajattelemme heistä.

 

Me arvioimme ja tuomitsemme muita ja asetamme itsemme omaan maailman kuvaamme. Kristilliseen ajatteluumme liittyy käsitys itsestämme Jumalan kuvana: ”tehkäämme ihminen kaltaiseksemme”.

 

Minuus on viime vuosikymmeninä alkanut suuntautua yhä enemmän itseen ja oman henkilökohtaisen, kaikkinaisen vapauden ja oikeuden korostumiseen.

Meidän minuuskuvamme poikkeaa rajusti aasialaisesta tai afrikkalaisesta minuudesta. Vanhemmissa kulttuureissa amerikkalaistunut eurooppalaisuus vaikuttaa itsekkäältä, koska niissä minuus syntyy siitä, miten yksilö näkee asemansa ja arvonsa osana yhteisöä. Suuri suku ja kylän piiri määrittää minuuden arvoa enemmän kuin omat pyyteet.

Vanhoissa kulttuureissa, sitähän Aasian ja Afrikan kulttuurit Eurooppaan verrattuna ovat, perheen merkitys on suuri ja perheen sisällä vanhusten arvostus ja auktoriteetti kiistämätön.

 

2. IHMINEN ELÄÄ TYÖELÄMÄÄ? Työelämää käsitellään kuin se olisi elämässä kaikki, vaikka ihmisen itsensä näkökulmasta se muodostaa vain 40-45 vuoden jakson ihmisen pian sadan vuoden taipaleesta.

Asia selviää eläjälle kuitenkin vasta kun työsuoritus on ohi. Paljon melua - mutta vähän kiitosta.

 

Meillä on edessämme älytekniikoiden kautta mahdollisuus vähentää työmääräämme radikaalisti, se pelottaa meitä, koska se olisi ihmiskunnan unelman, paratiisielämän paluuta. Haluamme yhä olla sieltä karkotettuna, kaukana kansalaispalkallisuudesta.

 

Työuran jälkeen huomataan, että se olikin lähipiiri perhe, lapset ja ystävät jolla oli merkitystä on, mutta kun ne ihmissuhteet jäivät uraputkeen.

 

 

3. PERHE-ELÄMÄÄ EROSSA. Postmodernissa ajattelussa on menetetty usko syvällisen, todellisen, aidon ja perimmäisen olemassaoloon; syvällisyys korvataan pinnalla.

 

Perhekäsitys on mennyt sekaisin, elämme kuin kahta todellisuutta, kulttuurimme mukaan me uskomme historialliseen, koko elämän jatkuvaan avioliittoon ja rakkauteen sekä perheen yhteneväisyyteen ja vanhusten kunnioittamiseen.

 

Arki on kuitenkin toinen; avioerot yleistyvät, avioliitot kestävät keskimäärin 11 vuotta, vanhuksista huolehtii kunta ja lähihoitaja, me ostamme Vaarille kännykän, että saa soitetuksi - jos näkee, kuulee tai edes osaa.

 

Meidän perhemyyttimme sitoutuu siis vanhoihin odotuksiin.

 

On tapahtunut liian paljon liian lyhyessä ajassa. Roolit ovat sekaisin eikä ihminen ole ehtinyt tunne-elämässä ja arvoasetelmissaan vauhtiin mukaan.

 

Naiselle on vähän epäselvää mitä nyt pitää olla, prinssi-romantiikka-äiti-vauva-ihannekoti -täyteysunelman silti vaivatessa, vaikka vapaus, lapsilisä, päivähoito, kierukka, e-pilleri, pääsy ravintolaan, kotityön jakautuminen, ukko synnytyksissä, pääsy työhön ja yliopistoon, oli juovuttavaa - kuin vallankumouksen jälkeen. #metoo.

 

Sitä, maailmankuvan ja -järjestyksen kumoushan se olikin. 

 

Pian miehetkin alkoivat perustaa ”miessakkeja”, olit miten päin vain, aina kuitenkin väärinpäin, ymmärtääkseen mitä hittoa maailmassa tapahtuu. Pakka oli sukupuolten kesken sekaisin. #metoo.

 

Tämä osuu perheen jäseniin. Lapsilta meni se mikä on heille arvokkainta, turvallinen, arkinen yhdessäolo. Kivat pikkujutut jäivät kiireessä, oli vain laadukkaita isoja juttuja, mutta niin lyhyitä hetkiä.

Ihmiset alkoivat olla yhä enemmän itsensä kuin toistensa kanssa. 

Sellaisessa menossa menevät voimat, enemmin tai myöhemmin. Kun lapset kasvoivat nuoriksi kasvoivat kivutkin. Niiden purkamiseen oli yhä vähemmän mahdollisuuksia ja taitoja, kasvuikäinen ei enää osannut tuoda huolta kotiin, kun siellä ei oltu ennenkään keskusteltu.

Jääkaappimagneetin kanssa on vaikea purkaa huolia.

 

Kuka minä olen?

Minä olen Me – luonnolllisesti.

 

 

 

LUE, KATSO JA KUUNTELE VERKKOKIRJAA LUKU 32.

 

Lisää elämän kysymyksiä ja ihmisenä olemista 

 


 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

OTA OSAA KESKUSTELUUN:

RADIOSSA

RADILOGO ohjelma ja Hegel.jpg
Olemme myös radiossa. Kuuntele lyhyt esittely
tai mene nettiradion ohjelmasivuille
Televisiossa
Näyttökuva 2019-1-2 kello 15.38.30.png
Osallistu
LINKKIPALLOMERI.jpg
kolmas_draft1 – Kopio.jpg
Tieto-ekirjat
Näyttökuva 2018-10-21 kello 18.53.41.png