© 2017- BY VELI-ANTTI SAVOLAINEN ". Proudly created with Wix.com

Paratiisitalous on kaikkien aikojen aikojen koplaus ja lavastus

November 14, 2017

VERONKIERTOKatso iso kuva rikkaiden ja suuryritysten verokikkailusta

 

Suurimpia veroparatiisisaaria ovat Britannia, Hollanti ja Yhdysvallat.

Suomi on hyvin edustettuna verovälttelykuvassa.

 

Yleisradio julkaisee osana kansainvälistä tutkivien journalistien jättihanketta taas uuden verovälttelyn tietovuodon palasia. Palasia siksi, että koko paketti käsittää yli 13 miljoonaa asiakirjaa ja sen läpikäyminen on valtava urakka.

Joskus katsojasta tuntuu siltä, että nyt jauhetaan vanhaa asiaa ja ”paljastukset” ovat vain pikkujuttuja.

Ei, kukin paljastus on tärkeä todiste siitä, että iso kuva, joka on sinänsä tiedossa, on tosi. Ja ruma.

Asia koskee meitä kaikkia sillä kuittaamme laskun tästä verokikkailusta lopulta itse.

 

”Puolet kaikesta maailmankaupasta kulkee veroparatiisien kautta,” kertoi brittiläinen taloustoimittaja Nicholas Shaxson jo viisi vuotta sitten.

Kun siihen liitetään tieto, että syynä on veron kiertäminen alamme puhua roistotaloudesta vailla vertaa.

 

Katsotaan siis YLE:n rinnalla myös asian suurta kuvaa, jonka olen piirtänyt Kolmas itsenäisyystaistelu tietokirjassa ja tiivistän tässä.

 

Shaxson arvioi Aarresaari-kirjassaan, että rikkaiden henkilökohtaista omaisuutta on piilotettu verotussyistä 10 000 miljardin dollarin arvosta.

 

Noin 60 prosenttia maailmankaupasta käydään monikansallisten suuryritysten toimesta. Kirjanpitokikkailulla ne siirtävät voitot verottomiin paratiiseihin ja kirjaavat menonsa korkean verotuksen maissa.
Vain seitsemän prosenttia näistä harmaalla alueella olevista markkinoista on ”varsinaisilla” veroparatiisisaarilla.

 

Pääosa veronkierrosta junaillaan OECD-maiden keskuksissa, etunenässä Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Irlanti; jotka vannoivat muutosta pankkisalaisuuteen ja veronkiertoon ja lupasivat upporikkaiden verottamista.

Pelissä ovat mukana myös kunnialliset AAA-EU-maat, Stora-Enson uusi kotimaa Hollanti ja Itävalta.

Piilotetuilla ulkomaalaisomistusrekistereillään tavallaan myös Suomi.


Kahdeksan vuoden ajan puheissa luvattua suurta talouden ja talkoohengen muutosta tuloerojen tasaukseen ja reiluun veronmaksuun ei ole vieläkään tullut, syyn ymmärtää edellisen perusteella.

 

Ruokabisneksen verkko kertoo kuinka keskitettyä bisnes on.

 

Verokeitaat antavat rahan omistajille poliittista vaikutusvaltaa, samalla pääomista on tullut muusta maailmasta eristetty, itseään säätelevä saareke, joka nauttii jo kotimaissaan erityisveroetuja. Upporikas prosentti ja pankkieliitti vaikuttaa länsimaiden veropolitiikkaan pankkisääntelyn vaatimuksiin uhkaamalla edelleen siirtää toimintonsa veroparatiiseihin. Vaikka siellä jo ollaan.

Maailmalla on vallalla kahden moraalin tilanne.

 

Pikavoittoja ja verovälttelyä

Maailmaa oli hallinnut edellisen vuosikymmenen tämä pikavoittokulttuuri, jossa pelaaminen harmaassa varjotaloudessa pimeään jäävän virtuaalirahan ja omistuksien salamyhkässä on johtanut kohtuuttomuuksiin ja järjestäytyneen rikollisuuden mallia noudattavaan menestysmalliin.

Sen luonteeseen kuuluu toimijoiden henkilöllisyyden salaaminen, pitkät veroparatiisista toiseen kulkevat omistuksen ja verotuksen hävittämisketjut, anonyymi rikkauden peittely veronvälttämisen salaamiseksi, rikkaiden eristäytyminen omiin vartioituihin kaupunginosiinsa ja ulkomaisiin loistoasuntoihin, siis kaikenlainen jälkien peittely ja salaaminen.

 Läpi maailmanhistorian aristokraatit ja keinottelijat, rahalla etuoikeutetut ovat vaatineet kruunun maita itselleen, omia verojaan pois, puhuneet isänmaasta mutta koskaan ennen tämä toiminta ei ole saanut niin suuria mittasuhteita kuin nyt.

Koskaan ennen se ei liioin ole perustunut niin paljon savijaloille kuin nyt.

Silti Suomessakin valitetaan korkeasta varallisuuteen liittyvästä verotuksesta - mitä ei ole - kuten näemme graafista.

 

Veronvälttelytaloudessa ovat mukana myös vanhat maat, Hollanti, jossa siirtohinnoitellaan copyrighteja verojen välttämiseksi 20 kertaa maan kansantalouteen verrattuna.

 

Suuret kansainväliset yritykset, vaikkapa McDonalds, Starbucks, Ikea, Microsoft ja Google ovat maksaneet ulkomailla sijaitseville yrityksilleen royaltymaksuja brandiensä käytöstä ja näin vähentäneet veroprosenttiaan. 

 

Suomesta maksettiin vuonna 2013 noin 1015 miljoonaa euroa rojaltimaksuja ulkomaille, maksuista Suomen valtiolle tilitettiin lähdeveroa vaatimattoman naurettava 0,4 prosenttia.

 

Paratiiseissa kukkona tunkiolla on verosaarien kansanyhteisön emämaa, itsekin paratiisi, Britannia, eurotuettu Irlanti ja itse Delawaren veroparatiisiosavaltion sisältävä Yhdysvallat paljon Karibian paratiisisaaria suurempina verovälttelykeitaina.

 

Harmaa talous ja veronkierto eivät ole sama asia. Harmaassa taloudessa tapahtuu monta eri mekanismia ja toimintaa, josta vain osa liittyy suoranaiseen veronkiertoon.

Veroparatiisien, veronkierron tai harmaan talouden kustannuksista ei ole olemassa luotettavia arvioita. Suomalainen tutkija, VTL Katri Kosonen, entinen Euroopan komission vero- ja tulliasioiden pääosaston virkamies, laski pelkästään veroparatiisien aiheuttamaksi verotulojen menetykseksi koko maailmassa 189 miljardia euroa.

 

 

 

Richard Murphyn Euroopan parlamentin sosialistien ja demokraattien ryhmälle tekemässä raportissa vuonna 2012 yritysten verosuunnittelun ja veronkierron kustannukset EU:ssa arvioitiin kaikkiaan jopa 1000 miljardiksi euroksi, josta veronkierron osuus olisi 860 miljardia euroa. loppu olisi yritysten verosuunnittelun aiheuttamaa.

 

Harmaa talous olisi Murphyn laskelmien mukaan keskimäärin 22,1 prosenttia EU:n bruttokansantuotteesta vaihdellen merkittävästi maittain, Suomessa harmaan talouden ja veronkierron osuus olisi 17,7 prosenttia bruttokansantuotteesta.

 

Valtiontalouden tarkastusvirasto antoi Jutta Urpilaisen yrityksistä huolimatta sapiskaa Kataisen-Stubbin hallitusten ponnisteluille ja ohjeita Sipilän hallitukselle syksyllä 2015.

VTV:n mukaan harmaan talouden torjunnan taustalla oleva tilannekuva ei tuolla hetkellä ollut ”eri viranomaisten yhteinen”. Harmaan talouden torjunnan operatiivista toimintaa ohjaava seurantatieto on hallinnossa ”sektoroitunutta” eli kunkin hallinnonmalan omassa muttei yhteisessä hallussa.

 

”Hallinnonaloilla kerättävän seurantatiedon hyödynnettävyys on ollut heikko. Keskeinen syy tähän on tiedonkulun puutteet ministeriöiden sisällä ja hallinnonalojen välillä.

Hallinnon ja eduskunnan välillä ei ole ollut ajantasaista raportointikanavaa. Tämä on johtanut siihen, että eduskunnan on ollut vaikea muodostaa kokonaiskuvaa harmaan talouden tilannekuvasta, torjunnasta ja torjunnan vaikuttavuudesta.”

 

VTV totesi raportissaan, että harmaan talouden torjuntatyön tilasta ei ole viranomaisten yhteistä näkemystä Suomessa. Harmaan talouden torjuntaan osallistui 20 kahdeksalle hallintoalalle sijoittuvaa viranomaista ja toimijaa.

Harmaan talouden torjuntaa pitäisi tehostaa kokoamalla koko toiminto valtioneuvoston yhteyteen sekä laatimalla pysyvä malli ja strategia toimia.

 

Sipilän hallituksen ensimmäinen valtiovarainministeri Alexander Stubb kaatui kuitenkin, osittain, yritykseensä ajaa hallintarekistereitä, omistuspiilottelua taas läpi, puhuen palturia eduskunnalle. Käännös ei onnistunut VM:n ikuisuusprojektin suuntaan sillä kertaa. Asia nousi valokeilaan jo ”Panamapaperien” ja nyt vielä "Paratiisipaperien" myötä, ilmeni, että Nordea oli harrastanut epäeettistä toimintaa.

Sitten sinisten taipuessa hallitus sai vihdoin tahtonsa, siis virkamiesten, läpi.

 

 

 

Yli puolet kansainvälisistä valuutansiirroista kulkee siis veroparatiisien kautta.

Maailmassa on noin 70 ”pankkisalaisuuden” suojaamaa veroparatiisia.

Veroparatiisien tarjoamat salaisuuslait ja kätketyt omaistusrekisterit ovat ehto ja leipä kansainväliselle rikollisuudelle.

Paratiiseja suojaa siis puutteellinen valvonta ja niitä käyttäviä auttavat veronkiertopalveluita välittävät yritykset. Veroparatiiseja käyttävät veronkierrossa hyväkseen erityisesti varakkaat yksityishenkilöt kehitysmaissa ja kehittyvissä talouksissa. Rahanomistajat voivat sijoittaa pienin kustannuksin varoja veroparatiiseissa sijaitseville pankkitileille, bulvaanille, joka on tilin ja peitefirman muodollinen omistaja.

 

Miljonäärit tarvitsevat hyvämaineisia tunnettuja finanssialan välittäjäyrityksiä hoitamaan rahan kätkennän käytännön järjestelyt. Suuret kansainväliset pankit tarjoavat riemumielin neuvonta- ja operointipalveluja Sveitsissä, Lontoon Cityssä, Helsingissä ja New Yorkissa.

Kaikki verojen välttely ei ole rangaistavaa, mutta tuhoisaa valtioiden rahoitukselle.

Informaatioteknologia on huomattavasti lisännyt veropeittelytoiminnan mahdollisuuksia.

 

Ennen republikaanien-Trumpin verouudistusta yhtiöveroaste on USA:ssa vielä peräti 35 prosenttia, todellisuudessa kuitenkin pienempi, esimerkiksi 2011 se romahti keskimäärin 12,1 prosenttiin. Sitä aiotaan nyt pudottaa rajusti.

Toinen meistä poikkeava piirre on että USA:ssa on käytössä ns. maailmanlaajuinen verojärjestelmä (world-wide taxation), jolloin amerikkalaisten yritysten myös ulkomailta saadut tulot ovat periaatteessa veronalaisia.

Tämä teollisuusmaiden kovin yritysveron perustaso on houkuttanut merkittävään verosuunnittelu- ja -järjestelyoffensiiveihin Yhdysvalloissa, josta tauti levisi muuallekin.

 

Monikansalliset yritykset harjoittavat nykyään tätä ”verosuunnittelua” siirtämällä yhtiön sisällä voittoja korkeiden veroasteiden maassa sijaitsevista tytäryhtiöistä matalien veroasteiden maassa sijaitseviin yhtiöihin.

 

Kansainvälisesti hyväksyttyjen sääntöjen mukaan siirtohinnoittelun tulisi tapahtua siten, että yhtiön sisällä siirtyvien tavaroiden ja palvelusten hinnat vastaavat niitä hintoja, joita käytettäisiin toisistaan riippumattomien yritysten välillä. Aineettomien hyödykkeiden, kuten patenttioikeuksien, kohdalla tätä on hankala soveltaa, koska immateriaalilla ei ole ollut eikä ole markkinahintaa.

 

Siksi jenkkipatentti ja brandi onkin alettu sijoittaa matalan veroasteen maahan, jossa rojaltimaksu on alempi kuin lisenssin arvo (Gravelle 2009).

 

Tämä nykyinen ”aggressiivinen verosuunnittelu” suosii suuria yrityksiä joilla on siihen resurssit ja asiantuntijat mutta sorsii pieniä - mikä vääristää myös kilpailua.

 

Kehitysmaat ovat veroparatiisitalouden suurimpia kärsijöitä. 

 

Niiden rikkaisiin maihin maksamat velanhoitokulut, yritysten kotiuttamat voitot ja laiton pääomapako vastaavat kaksinkertaisesti kehitysmaihin tulevia investointeja, kehitysapua ja yksityishenkilöiden rahalähetyksiä, toteaa Eurodad-järjestö 2014 julkaisemassaan raportissa.

Verovälttely johtaa kansallisvaltioiden väliseen verokilpailuun pienimmistä yleinen nollaveroaste, globaali veroparatiisi yrityksille mutta ruoskaverotus palkollisille.

 

Silti yritysten veronkevennyksiä ajetaan Suomessakin kuin Jumalan talousoppia uskoen sen työllistävään vaikutukseen, vaikka mitään todistetta ei ole teorian oikeellisuudesta - näytöistä puhumatta. Suomi verokilpaili lamassa miljardimitassa yrityshelpotuksilla laskiessaan yritysveroa kuusi prosenttiyksikköä Päälle ensin kelamakuista luopuminen ja vielä työnantajamaksujen alennus Sipilän hallitukselta.

 

KAIKKI LIITTYY TALOUDESSA KAIKKEEN

EIKÄ VEROTUKSESSA MIHINKÄÄN

 

Maailma on tietoisesti johdatettu tähän veronvälttelyn ja velan kierteeseen, joka kierrättää velkoja keinottelijoilta veronmaksajien vastuulle kuin vuorovesi.

Perinteisen pankkijärjestelmän rinnalle on synnytetty ei vain investointipankkien virtuaalinen varjotalous, vaan myös pankkien toinen rinnakkainen toimintaympäristö verovälttelybisnes paratiisijärjestelmässä siirtohintojen, uuskolonialismin, tekijänoikeustemppujen ja ja rahan ketjuttamisen kautta.

 

Sen myötä rahoituslaitoksista on tehty Yhdysvalloissa ja Euroopassakin niin suuria, että ne eivät voi enää kaatua, koska ne ovat too big to fail; liian suuria tekemään vararikon. Tämä tilanne syntyi jo finanssikriisin alussa kun valtion pelastustoimet johtivat Yhdysvalloissa pankkialan entistäkin suurempaan keskittymiseen jo Bushin hallinnon typeryyksien ja tarkoituksellisen hyväuskoisuuden vuoksi.

Verovälttely- ja globaalin keskittämistalouden käytännön toteuttajana on yritysten ja ja finanssilaitosten juristiarmeija, joka hakee aukkoja verolaeista ja manöveeraa triljoonia lain rajoilla. 

Juristiarmeijaa täydentää kaikilla paratiisisaarilla toimivat, kaiken valvonnan ulkopuolella olevat, kaiken vaitiolon pakottavan hiljaisuuden takaavat monikansalliset tilintarkastusyhtiöt; amerikkalaiset yksityiset verkostoyritykset PriceWaterhouseCooper, Deloitte, Ernst&Young ja hollantilainen KPMG. Niiden palveluksessa on Suomen koko julkishallintoa enemmän; 600 000 ihmistä ja ne pyörittävät Suomen valtion budjettiin verrattuna lähes 1,5 kertaista, 82 miljardin euron liikevaihtoa.

 

KASINOTALOUDEN ORGANISAATIO

 

Vuorovesikarusellin kasino toimii:

  • veronkierto alkulähteenä >

  • siinä saavutettujen voittojen lainaamisella verotulot menettäneelle kansallisvaltiolle >

  • joka puolestaan tarvitsee lainaa myös, koska se takaa ja tukee kasinopelissä rämpiviä, veroja vältteleviä finanssilaitoksia aina kun tulee pelihazardeja >

  • loppusuorittajana veronmaksaja, joka arvonlisä-, kunnallis- ja muiden tasaverojen kautta maksaa veronkiertämisen laskun kustantaen veronkiertäjille näiden liiketoiminnassaan hyödyntämän yhteiskunnan infrastruktuurin ja palvelut ja maksaen veronkierrosta yhteiskunnille syntyneet tappiot.

     

Muistettakoon vielä, että kaikkien julkisten ja suurten bisnestoimijoiden luottokelpoisuutta arvioivat luottoluokituslaitokset ovat nekin yksityisiä yrityksiä ja ryhmittyneet vain kolmeksi globaaliksi toimijaksi.

Ne kaikki ovat Yhdysvalloista; Standard & Poor´s, Moody´s ja Fitch ovat saaneet maailman tripolin aseman oikeuden kaikkien maiden luottoluokitukseen ja päättämisen merkittävien yritysten luottokelpoisuudesta.

 

Nämä tilintarkastajat, suuret finanssilaitokset, suuryritykset ja luottoluokittajat turvaavat valtansa sijoittamalla ja kierrättämällä johtajiaan ministereiksi, pääjohtajiksi ja hallitusten jäseniksi julkishallintoon ja keskuspankkeihin ja takaisin ”palveluajan jälkeen” rikastumaan hyvistä töistä.

Ne palkkaavat myös entisiä poliittisia johtajia, pääministereitä, (Schröder, Blair, Cheney, Lipponen) ministereitä ja muita poliitikkoja ja poliittisia avustajia palvelukseensa tai käyttämiensä etu- ja työmarkkinajärjetöjen- viestintä- ja lobbausyritysten palvelukseen. (Häkämies, Vanhanen, Haglund, Junger.)

 

Taas tulinjalle joutuneen Suomen ”kehityspankki” Finnfundin veronmaksua arvosteltiin mediassa jo 2014, koska rahastolla on lukuisia sijoituksia veroparatiiseissa. Finnfund oli sijoittanut ainakin kolmeenkymmeneen rahastoon tai yritykseen, jotka toimivat tunnetuista veroparatiiseista kuten Caymansaarilta, käsin. Finnfund seuraa kansainvälistä tapaa, joita se ei muuta kritiikistä huolimatta.

Se sai lisää toimintavaltuuksia kasvattamalla Sipilän hallituksen päätöksellä pääomaansa 130 miljoonalla eurolla samaan aikaan kun muu kehitysapu supistui rajusti.

Kehitysyhteistyövaroilla rahoitettavien pankkien verovastuu on huolestuttanut kansalaisjärjestöjä jotka ovat kritisoineet rahoituslaitosten tukea veroja vältteleville monikansallisille yrityksille ja sijoituksia veroparatiiseissa sijaitseviin rahastoihin.

 

Me emme todellisuudessa noudata oikean kapitalismin oppia, vaan vallalla on oligarkkien harhaoppi, oligarkian rautainen laki, jossa organisaation alkuperäinen toiminta-ajatus on syrjäytetty johtajien omalla päämäärällä, omalla edulla.

 


 

SUOMEN TILANNE

Finanssimarkkinan ja yksityisen upporikkauden keskittymisen seurauksena suomalaisten varallisuutta siirtyy lisääntyvästi hoidettavaksi ja säilytettäväksi EU:n eri finanssikeskuksiin – ja ”veroparatiiseihin.”

Ulkomailla säilytettävä omaisuus ei kuulu suomalaisen verotuksen, lain tai viranomaispäätösten piiriin.

Suuryrityksemme investoivat kotimaahan vähiten Euroopassa.


Sen sijaan osinkojen osuus kansantuotteessa nousi vuosina 1991-2015 yhdestä kymmeneen prosenttiin. Se ei jakaannu Suomeen: ulkomaisiin osakkeisiin on sijoitettu 123 miljardia.
Pääomia ulkomaille Suomesta on viety bruttokansantuotteen verran; 263 miljardia euroa.
Palkkojen osuus laski kahdeksalla prosentilla: 68,4 > 60,4.
Kotitalouksilla on Suomessa lainaa nyt noin 140 miljardia euroa.


Verokeitaat antavat rahanomistajille poliittista vaikutusvaltaa, samalla pääomista on tullut muusta maailmasta eristetty, itseään säätelevä saareke. Upporikas prosentti ja pankkieliitti vaikuttaa länsimaiden veropolitiikkaan pankkisääntelyn vaatimuksiin uhkaamalla siirtää toimintonsa veroparatiiseihin.

Kaikenlainen sääntely on muka myrkkyä - vaikka rahamaailman sääntelyn aikakaudella vuosina 1945-85 ei ollut ainuttakaan maailmanlaajuista finanssikriisiä.

Poliittiset päättäjät, saati sitten tavallinen kansa, talousjournalisteista puhumatta, eivät tiedä juuri mitään pankeille annetusta mahdollisuudesta taikoa tyhjästä rahaa.
Todellisuudessa vastuupäättäjien osalta tämä ei ole totta, heille kyllä kerrottiin, että vastuu vastuuttomuudesta on politiikan. Se pitää uskaltaa sanoa niille ”seteliselkärankaisille” ministereillekin, jotka jyrkästi torjuvat valtion kaikenlaisen puuttumisen talouteen.
Siksi heidän tulee kantaa myös poliittinen vastuu niin meille kuin muuallakin. Koska heillä ei ole ollut kanttia viheltää keinottelua poikki – eikä näytä Suomessa olevan vieläkään.

 

EKP TUKEE

 

Euroopan keskuspankki lahjoitti finanssikriisin aikana euroja pankeille puolen prosentin tai pienemmällä korolla, jotka nämä sitten lainasivat valtioille takaisin 2-7 prosentin koroilla Näin EKP pystyi kiertämään valtioiden joukkovelkakirjojen ostokieltoaan. Samalla pankit saivat lähes ilmaista rahaa, joilla voisivat panna kuralla olevia taseitaan kuntoon.

Kummalista on tietenkin ollut, että tämä raha ei ole kiertynyt reaalitalouteen, yrityksiin synnyttämään investointeja vaan jäänyt pankkien kesken jaettavaksi. Poikkeavaa on myös, että setelinpainajaiset eivät ole johtaneet hyperinflaatioon vaan pikemmin deflaation suuntaan.


Kun Euroopan keskuspankin pääjohtaja antoi vuonna 2012 kuuluisan lupauksensa taata valtioiden paperit hamaan tappiin, syntyi pankeille jatkuva joulu. Stoxx Europe 600 Banks -osakeindeksi nousi puolessa vuodessa 50 prosenttia. Mario Draghin taikasanat auttoivat finanssiaatelia kaikkiaan tuhat miljardia euroa jo puolessa vuodessa.
EKP:n pankkitukiaiset näkyivät jo 2013 erityisen hyvin valtioiden velkakirjojen kaupassa.
Velkakirjalainojen arvonnousu kasvoi kolmen vuoden aikana yhteensä 26 prosenttia; jopa 1500 miljardia euroa. Kriisimaiden joukkovelkakirjoilla pankit olivat tienanneet lähes 1000 miljardia euroa jo 2015. 
Pankkien osakkeiden tuotto nousi samaan aikaan 2013-2015 lähes 85 prosenttia; noin 420 miljardia euroa, voittoja tuli 1400 mlijardia euroa.
 Pankit ja osakesijoittajat olivat siis netonneet eurokriisillä yli 3000 miljardia euroa jo 2015 ja sittemmin siis lisää. 
Finanssilaitosten huikean välityspalkkion maksaja on periaatteessa veronmaksaja. 


Valtiaat vailla vastuuta

 


Muutaman vuosikymmenen aikana pankkitoimintaan syntyi isoja, monimutkaisia ja laajasti rahoitusmarkkinoilla toisiinsa kytkeytyneitä pankkeja, joita ei uskalleta päästää nurin vaikka pankki olisikin maksukyvytön, sen omat pääomat eivät riitä tappioiden kattamiseen. Ne ovat päässet varkain erityisasemaan, valtioiden suojelukseen. 

 

Suuret pankithan nauttivat tosiasiassa epäsuorasta valtiontakauksesta, koska niitä ei uskalleta päästää nurin.
Osakemarkkinatuottojen perusteella tehty arvio tämän Yhdysvaltain isojen pankkien nauttimasta epäsuoran valtiontakauksen hyödystä kasvoi merkittävästi, kun talletuksilla keinottelun estänyt ns. Glass-Steagall-laki kumottiin 1990-luvun lopussa. Muutoshan mahdollisti investointi- ja liikepankkitoiminnan yhdistämisen. 

Se antoi niille tuhoisan, mutta huom. - myös yhä jatkuvan mahdollisuuden yltiöpäiseen riskinottoon koska yhä vain loppumaksaja on valtio. Tähän yritetään nyt liian miedoin keinoin muutoista. Miedoin siksi, että suuria rahalaitoksia tuskin päästään pilkkomaan ja niiden johtoa ei saateta mistään vastuuseen.

Kaikesta maailman rahasta 97 prosenttia on velkaa, pelkkiä numeroita talouden virtuaaliavaruudessa. Itseasiassa menossa on valtava pyramidihuijaus, jossa pankit ovat päässeet itse luomaan rahaa lainatessaan sitä ilmaiseksi keskuspankilta ja myydessään rahan eteenpäin valtioille

Näin ei pitäisi olla. Oikeus rahan luomiseen pitäisi olla (valtion) omalla keskuspankilla. Suomessa tätä oikeutta ei enää ole, se on ylennetty Euroopan keskuspankille. Valtioiden tulisi velkaantua vain omalle keskuspankilleen ei markkinoille. Pankkien pitää vastata tappioistaan itse, vastuu on omistajien ei veronmaksajien. Niin oli tarkoitus pankkiunionissa - johon Italia pyysi jo kuuden kuukauden jälkeen poikkeusta.

 

Pyramidihuijaus perustuu siihen, että sijoittaja ei tunne sijoituskohdettaan eli sijoituksen arvoa ei todellisuudessa tunneta. Pyramidihuijauksessa harvat saavat supervoittoja kun monet osallistuvat, veturi imee voitot ja jerejarruvaunuissa menee kaikki. Kun edelliset sijoittajat saavat osinkonsa virtuaalikaupoistaan, kasvaa sijoituksen arvo, mikä taas houkuttelee uusia sijoittajia kunnes suurimman hölmön teoria toteutuu.

Pyramidihuijaus siis toimii niin kauan, kun on sijoittajia. Lopulta löytyy suurin hölmö; viimeinen sijoittaja ja koko järjestelmä romahtaa, jolloin noin ensimmäiset sijoittajista, ehkä kymmenes, jää voitolle, loput menettävät rahansa.

 

Maapalloisessa velkarahajärjestelmässä pankit luovat rahan lainaamalla sen tyhjästä kirjapitojärjestelyin, jossa pankilla tarvitsee olla vain muutama prosentti reservissä lainan arvosta, 10-20 prosenttia - jos sitäkään. Jos laina maksetaan takaisin, raha, kuten edellä kerrottiin, häviää kierrosta.

 

Koska pankit lainaavat rahan perien korkoa, on seuraavan on aina otettava suurempi laina edelliseen nähden, jotta edellinen laina voidaan maksaa.

 

Tässä on syy ”kasvulle” jota aina vaaditaan. Tarvitaan talouskasvua, jotta suurempi laina voidaan myöntää. Muuten syntyy luottotappioita.

Maailman velkajärjestelmä - pyramidirahajärjestelmä tarvitsee sijoitusten sijaan yhä suurempia luottoja, jotta luottotappioita ei syntyisi. Vaikka talous kasvaa seuraa velkamäärä perässä. Rahaa on tässä jättikuplassa nyt liikkeellä ”rajattomasti” keskuspankkien jakaessa rahaa pankeille käytännössä ilman korkoa – ilmaiseksi.

 

PANKKIPETOSTEN RANGAISTUKSIA

ELI KUINKA ”RAHALLA PÄÄSI ILMAN LINNAA”

 

Pelkästään vuosien 2012-2015 välillä pankit maksoivat

miljardikorvauksia - mutta ansaitsivat enemmän,

banksterismista oli tullut kannattava bisnes, j

osta ketään ei tuomittu vaan firma maksoi "sakot." 



Markkinatalous ei koske pankkeja


Markkinataloudessa kilpailu on vääristynyt finanssikonsernien muututtua rahan tavarataloiksi eli sen yhteenliittymiksi ja luisuttua todellisuudessa harvojen käsiin.
Pankit ovat joutuneet maksamaan vuodesta 2009 lähtien - vuoteen 2015 kaikkiaan 128 miljardia dollaria eli lähes 100 miljardia euroa korvauksia takaisin holtittoman velanoton, riskipelin ja asuntovelallisten huijaamisen vuoksi.

 
Raskaita rapsuja on tullut amerikkalaispankkien asuntolainatuotteiden vedättämisestä Euroopassa myös rahanpesusta ja korkomanipulaatiosta ns. liborkorkojen yhteydessä. Sakkojen summa on lähes kaksi kertaa Suomen valtion budjetti. Se on kuitenkin pikkurahaa pankeille, sillä niiden voitto samaan aikaan on ollut huikeat 503 miljardia dollaria. 


Kuvaavaa rangaistuksille on ollut, että korvaukset on sovittu sulassa sovussa viranomaisten kanssa välttäen oikeuskäsittelyä. Ainuttakaan pankin johtajaa ei ole pantu vastuuseen ríkkeistään. Näin järjestelmä on alkanut mädäntyä yhä entisestäänkin.

 

Jo vuosia jatkuneet korvaukset alkavat  siis olla finanssiliiketoimintaan ”kuuluva” riski, business as usual, joka kuuluu osana ”riskiportfoliota”.

Se on johtanut taas valtavien riskien ottoihin kun samat bonusnälkäiset ihmiset saavat jatkaa toisten rahoilla peliään ilman henkilökohtaisia seurauksia. 

 

 

 

 

 


 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

OTA OSAA KESKUSTELUUN:

RADIOSSA

RADILOGO ohjelma ja Hegel.jpg
Olemme myös radiossa. Kuuntele lyhyt esittely
tai mene nettiradion ohjelmasivuille
Televisiossa
Näyttökuva 2019-1-2 kello 15.38.30.png
Osallistu
LINKKIPALLOMERI.jpg
kolmas_draft1 – Kopio.jpg
Tieto-ekirjat
Näyttökuva 2018-10-21 kello 18.53.41.png