© 2017- BY VELI-ANTTI SAVOLAINEN ". Proudly created with Wix.com

AFRIKKA JA ME. Kuka auttaa ketä? Eurooppa toimii itseään vastaan

 

 

 

Pohjoisessa maapallon osassa väitetään, että rikkaat maat lahjoittavat hyvyyttään suuria määriä rahaa ja muita resursseja köyhille maille.

Juu, mutta tosiasiassa rahaa virtaa etelästä pohjoiseen reilusti enemmän kuin toisinpäin.

 

KEHITYSAPU JA BISNES.

Yksistään kehittyvien maiden velan hoitokulut ovat niiden saamaa kehitysapua suuremmat.

 

Mamut eli diaspora lähettää kotiin enemmän rahaa kuin koko maailman antama kehitysapu on. Siitäkin oli pankeilla ja valuuttafirmoilla tapana rohmuta siirtomaksuina pahimmillaan vuosituhannen vaihteessa jopa kolmannes ennen kuin G7 johtajat puuttuivat asiaan vuonna 2004.

 

Kehitysavusta suuri osa kertyy auttavan maan yritysten, projektien ja oman maan järjestöjen pussiin.

 

Koko homma on muuttumassa osaksi kauppapolitiikkaa ja ulkomaankaupan edistämistä.

Se on ihan ok, mutta silloin kun tehdään näin ei pidä hurskastella ja uhriutua.

 

Kai Mykkänen, ulkomaankauppaministeri on hyvin jyvällä asioista – edeltäjistään poiketen. Suomen kehityspolitiikka painottaa kohdemaiden taloudellisen kehityksen vahvistamista, mikä on erityisen tärkeää Afrikassa. Suomi lisää investointimuotoista rahoitusta ja riskien jako pääomaa tällä leikkaushallituskaudella yli 500 miljoonaa euroa.

 

Sitä Afrikassakin toivotaan ei kainalosauvoja, vaan reilua kauppaa ja investointeja, pääomasijoituksia.

 

Eurooppa toimii Afrikassa ahneesti omaa etuaan

vastaan kuin siirtomaavallan aikana.

 

NYKYAJAN KAUPPAKOMPPANIAT.

Yli 60 prosenttia maailmankaupasta on monikansallisten yritysten sisäistä kauppaa sisaryhtiöiden välillä. Suuri osa tästä kaupasta kierrätetään veroparatiisien kautta, jolloin pystytään helposti kotiuttamaan voitot ja välttämään kehitysmaissa tapahtuvan liiketoiminnan verot. Palautettu rahamäärä kertyy veronkierron kautta konsernilaskutukseen ja velan hoitokuluihin. Tämä toiminta on erityisen törkeää ravintobisneksessä.

 

Kyse on siis yksityissektorin varojen siirroista ja ennen kaikkea maailmankauppaan liittyvistä rahavirroista ja pääomapaosta.

Monikansalliset yritykset kontrolloivat yli puolta kehitysmaiden kaupasta. Ne pystyvät siirtämään satoja miljardeja dollareita ulos kehitysmaista käyttämällä siirtohinnoittelua ja kotiuttamalla voittoja veroparatiiseihin.

 

Veronkiertoon käytetään monia temppuja: yrityksen sisäisessä sisaryhtiöiden välisessä kaupassa hinta asetetaan kehitysmaassa keinotekoisen alhaiseksi. Näin vältetään verot ja syntynyt voitto siirretään veroparatiisiin.

Voittoja kotiutetaan myös perimällä kehitysmaassa olevalta sisaryhtiöltä keinotekoisesti huippukorkoa emoyhtiön myöntämästä lainasta.

 

Tapaan kuuluu myös että hinnoitellaan patentit ja tekijänoikeusmaksut keinotekoisen kalliiksi ja viennin ja tuonnin määrää tai laatua manipuloidaan kaksoishinnoittelulla. Nämä katoavat, arveluttavat rahavirrat lisäävät köyhien maiden riippuvuutta kehitysavusta ja lyhytaikaisista sijoituksista.

Se tarkoittaa raaka-aineiden hyödyntämisen pysymistä uuskolonialistien hallussa. Siirtomaa saa vain uuden muodon.

 

Sauli Niinistön soisi lisäävän ulkopolitiikan

johtajana harrastusta Afrikkaan.

 

RAJAT AUKI SIELLÄ - MUTTA KIINNI TÄÄLLÄ.

Kun kouhkataan taas kohta rajoja kiinni on syytä muistaa miten systeemi toimii (eduksemme). Globalisaatioprosessissa kehittyneet maat siis avasivat maailmanmarkkinat omille tuotteilleen mutta säilyttivät niiden suojaavat protektionistiset tuet esimerkiksi maataloudessa.

 

Köyhien maanviljelijöiden toimeentulo kehitysmaissa vahingoittuu tästä siksi, että EU-maat vievät ulkomaille maataloustuotteita hinnalla, joka alittaa niiden tuotannon kustannukset. Tuettuna näiden vientituotteiden hinta on alempi kuin niiden, joita tuottavat kehitysmaiden omat maanviljelijät paikan päällä.

Tämä johtaa sitten köyhyyteen ja pikkuhiljaa kasvavaan maanpakoon – Eurooppaan. 

Olemme itse edesauttamassa kansainvaellusta toivottomuudesta.

Erinomainen lose-lose malli kaikkien maiden kansalaisille.

 

MITÄ TEHDÄ, ETTEI KOKO AFRIKKA JOUDU MUUTTAMAAN TÄNNE?

Maatalouden vientituki EU:ssa on lopetettava ja tullit poistettava Afrikan maataloustuotteilta.

Pääomavuodon tukkimiseksi köyhissä maissa pitää puuttua kansainvälisten pääomaliikkeiden liikkumiseen ja on palattava sääntelyyn sekä ulkomaisiin sijoituksiin kohdistuviin paikallisen työvoiman osuutta ja voiton kotiuttamista määrääviin sääntöihin.

 

Pankkisalaisuuden poistaminen, veroparatiisien sulkeminen ja pääomapaon käytännön järjestelyt hoitavien kansainvälisten laki- ja tilintarkastustoimistojen sekä monikansallisten yritysten valvonta on - ei vain Euroopan - vaan koko globaalin järjestelmän kannalta välttämätön toimi ahneustaloutta vastaan. 

 

Yli puolet Afrikan ja Latinalaisen Amerikan pääomista on ulkomailla, pitkälti veroparatiiseissa sekä Lontoon ja New Yorkin kaltaisissa läntisissä finanssikeskuksissa.

Tämä molempien tahojen konnankoukkuilu- ja korruptio ln estettävä järjestelmään puuttumalla.

 

Persukin sanoo, kuten Tasavallan Presidentti: ”autetaan heitä siellä.”

Autetaan katsomalla oman toimintamme sisään rehellisesti – nopeasti ja ennen kuin on myöhäistä.

 

Afrikassa on nuoria puolet Euroopassa vain vajaa viidennes. Ihmisiä jo puolet enemmän.

 

Afrikassa puhutaan Second Struggle of Independence´stä, toisesta, taloudellisesta itsenäisyystaistelusta.

 

Siinä vastassa ei ole valtio vaan monikansallinen keskittynyt talouseliitti ja sen järjestäytynyt omaetukoneisto – ahne tuho.

 

JAA JUTTU ETEENPÄIN. Työkalut tuossa alla, Kiitos,

 

 

 

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

OTA OSAA KESKUSTELUUN:

RADIOSSA

RADILOGO ohjelma ja Hegel.jpg
Olemme myös radiossa. Kuuntele lyhyt esittely
tai mene nettiradion ohjelmasivuille
Televisiossa
Näyttökuva 2019-1-2 kello 15.38.30.png
Osallistu
LINKKIPALLOMERI.jpg
kolmas_draft1 – Kopio.jpg
Tieto-ekirjat
Näyttökuva 2018-10-21 kello 18.53.41.png