© 2017- BY VELI-ANTTI SAVOLAINEN ". Proudly created with Wix.com

SUURET IKÄLUOKAT NYT Vanhuuden value adjusment eli suuret ikäluokkavaikeudet

 

 

 

Ikuinen c; ”entiset nuoret” siis Suuret ikäluokat ovat nyt ”eläkkeellä”.

Ke-osio sanassa tarkoittaa jotain niinku melkein tai lähes, tässä "eläkeläinen" tapauksessa siis melkein elossa.

 

Onko jo aika heittää meidät menemään?

 

VIIKON PUHEENAIHE. ENTISET NUORET

 

 

Vuosituhansien ajan työssä palkittiin kokemusta ja kunnioitettiin osaamista joka syntyi oppimisesta, tiedon ja taidon lisääntymisestä ja viisaudesta, jota ikä tuo fiksuuden päälle.


Vielä 50-vuotta sitten Suomessakin isoisä tai isoäiti oli kunnioitettu vanhus suvun pää, jonka arvostus perustui siihen taitoon ja viisauteen mikä hänellä oli. Kulttuurinen jatkumo syntyi sukupolvitiedon jakamisen kautta.
Sitten ihmisten määrä räjähti ja hoiva, tieto, yhteisöt siirtyivät yhteiskunnalle ja vanhuksista tuli eläkepommi, rasite; ikääntyminen nähtiin haitaksi.

 

Vanhoista on vaikea puhua, ihan kuin kuolemasta. 

 

Me kiellämme tavarajanossa ja pikavoitonpyynnissä perustotuudet koska se kertoisi heti kaiken kuluttamisen ja tavaran keruun joutavuuden. 

Senkin kuinka älyttömään koko talous perustuu, kuinka tuhoisaksi se osoittautuu kun aletaan harjoittaa sukupolviajattelua.

 

Kielenkäyttöongelmat vanhuudesta puhuttaessa kertovat, että suhtautumisemme ikääntymiseen on usein pelonsekainen ja kielteinen. Vanhus-sanaa ei saa käyttää juuri kenestäkään. "Ikääntymistä" siedetään paremmin kuin "vanhenemista".

 

Seniori, harmaa pantteri, kypsä on parempi kuin vanha.

 

On vielä tämä ikävä juttu, tämä ”huoltosuhteen heikkeneminen”. Yli-ikäisiä tulee nyt koko ajan lisää, niin, että ”eläkepommi uhkaa räjähtää”, ”väestörakenne vääristyy”, ”väestön taloudellinen huoltosuhde” eli ”elatussuhde” kurjistuu tilastokielessä.

 

Tässähän ”työssä käyvät kustantavat niitä henkilöitä, jotka eivät ole työssä” kuten vanhuksia – niin sitten vielä niitä lapsiakin.

 

Nämä ”eläkeläiset” saavat eläkettä, jonka he ovat joskus osittain maksaneet, ”mutta työssä käyvät joutuvat osalle eläkkeellä olevista maksamaan verojen kautta lisää eläkettä.”

 

 

Pahinta ovat nämä suuret ikäluokat, jotka ovat juuri jäänet eläkkeelle.

 

Ne menivät syntymään suurin määrin ja keksivät ja toteuttivatkin tämän pahuksen hyvinvointivaltion ja alkoivat jopa maksaa eläkettä niillekin, joilta ei ollut vielä kerätty eläkemaksuja, joiden ansio oli käydä sota. Siitä seurasi sitten tietenkin velkaa joka nyt painaa tämän sijoituksen arvoa.

 

Kun edessä on vielä se jokaisen ihmisen suurimman ja ikuisen unelman, pidemmän eliniän toteutuminen, alkaa vanhojen aiheuttama painolasti olla todella raskas. 

Pahinta on että ne eivät edes suostu hiljentymään kuusikymppisenä kypsäksi, vaan soittelevat sävellahjojaan entisten nuorten konserteissa ja juoksevat päätä pahkaa stadioneille lastensa kanssa rokkailemaan.

 

Arvonalennus

 

Yhteiskunnassa on saatu aikaan jo moraalinen ja eettinen vanhuuden devalvaatio ja arvonalentuminen, mutta tarmokkaimmat tuloksen tekijät ovat ehtineen vaatimaan myös tuota value adjusmentia eli arvon alennusta koska käyttöpääoman ja sijoitusomaisuuden arvo on laskenut kun ne eivät tuota mitään.

 

Ongelmia ratkotaan suurentamalla kuntakokoa, pähkäilemällä sotea, lähettämällä vanhukset kotoa laitoksiin ja myymällä niiden hoito kansainvälisille palvelutehtaille, jotta yksikkökoot kasvavat. 

 

Tässäkin kapitalismi seuraa kaatunutta neuvostomallia.

 

Neuvostoliitossahan hallinnon suuruuden ekonomiaa jo kokeiltiin, mutta sitä ei löytynyt. Suurissa yksiköissä demokratia ja ihmisyys etääntyy niiden teeskentelyksi.

 

Toinen tie on ollut tuoda yksinäisten vanhusten avuksi tietoyhteiskunnan palveluja.

 

Valvontarannekkeita ja automaattisia ruoka- ja lääkeannostelijoita, seurustelu- ja valvontarobotteja kokeillaan. 
Virtuaalijalka nousee kepeästi kun kone hoitaa kaiken tuoliin. Kännykkä tai Internet on monen vanhuksen tärkein sosiaalinen yhteys. Monen ei tarvitse mennä enää edes ostarin pelikoneelle tai hakea lottoa kun tietokonepelien kautta avautuu digi-ikkuna yhteisöllisyyteen verkossa. 

 


Ihmisarvon kadotus
 
Vanhuksilta on viety arvo koska sitä ei muka taloudellisesti ole, samalla on koko ihmisyydeltä viety arvo. Sivistykseemme on päässyt käärme tarjoamaan vain voiton omenaa, millään muulla ei ole väliä.


Mikä paradoksi!


Nuoruus ja keski-ikä ovat nyky eliniässä kuitenkin vain lyhyitä vaiheita matkalla lapsuudesta vanhuuteen ja ikääntymiseen, senioriksihan pääsee jo 61,4-vuotiaana jotta voi elää kohta 100-vuotiaaksi keskimäärin.

 
Joitain vuosia sitten tehdyn tutkimuksen mukaan ”ikääntyvät suomalaiset odottavat valtion ja kuntien lisäävään vastuutaan vanhuksista. Enemmistö ikääntyvistä ei halua vierittää lisävastuuta lähiomaisille.” 

 

Vanhukset ovat siis alkaneet häpeillä olevansa vaivaksi omille lapsilleen. Ei ihme, että vanhukset tekevät itsemurhia yhä enemmän ja enemmän, alkoholin käyttö lisääntyy. 
 

"Vanhusten" kuluttaja-arvo on 2,4 miljardia euroa!


Typerät hyötyilijät eivät ymmärrä edes sitä, miten suuri kuluttajaryhmä ja palvelujen käyttäjä, hyvinvoinnin ja työn tuoja tämä kasvava vauras ikäryhmä tulevaisuudessa on. Osuuskauppa rakentaa hirmukokohalleja joihin he vanhat eivät jaksa, toinen vie kaupat pelloille, kaikki panevat ihmiset itsepalveluun; kärryjensä kanssa varastotyöläisiksi kahvila, kauppa-, ja matkailuvarastoihin. 


Rakkautta ei voi jättää julkisen sektorin varaan. Elämän kiertokulkua ei ymmärrä jos tavoittelee vain materiaa. 


Kannattaisiko ihmisarvon alennuksen sijaan kääntääkin kelkka siihen mihin maailma on perustunut ennen tätä aikaa: liittää käsitys elämästä, etiikasta, moraalista, viisaudesta ja kunnioituksesta luonnon totuuteen.

Ottaa sieltä oppia ja ymmärtää että pikavoittojen ajassakin olisi syytä tietää, että arvo se sukupolvitietämykselläkin on.

 

 

Vanhain hoito kriisissä
Vanhusten hoito on jo nyt pahassa kriisissä. Tutkimus kertoi vasta, että vain harvat laitokset yltävät säädetylle hoitotasolle. On vakavia puutteita, jotka liittyvät useimmiten potilaan saamaan huomioon, aikaan ja kohteluun. 
Vanhat ihmiset joskus jonoista saavat paikan, mutta elämä hiipuu makuulle ja mieli sammuu kun ei sairaalassa odotellessa ole mitään millä aivotoimintaa harjoittaisi tai sosiaalista elämää eläisi.


Tästä ei voi syyttää yhteiskuntaa. 


Me olemme kaikki olleet luomassa elämän mallia, jossa isovanhemmat on heitetty ulos perheestä. jopa silloin kun he olivat yksin avuttomia. 

 

Muistateteko kohun kahden mummon heittämisestä ulos maata Venäjääle ei ja Egyptiin, jossa oli kyse heidän kuulumisestaan perheeseen. Maahanmuutovirasto ja Vanhasen hallitus vahvistivat mummot ulos perheestä. Ja maasta.


Se ei ollut syy, vaan seuraus siitä mihin olemme tulleet.

 

 


Vanha viisaus sanoo, että ”yhteiskunnan sivistystasoa mitataan siitä miten se kohtelee vanhuksiaan ja lapsiaan.”

 

Lasten suhteen asiat ovat kutakuinkin hyvin koska heistä tulee vielä tuottavia yksilöitä. Vanhukset on sen sijaan heitetty menemään omiin oloihinsa, yksinäisyyteen tai laitokseen selviämään. On paljon hyviä vanhusten hoitokoteja. On paljon terveydenhuollon ja ammattilaisia, joille hellä hoitaminen ja hyvä ammattitaito on elämänkatsomus. 
On perheitä, varmaan vielä enemmistö, joissa isää tai äitiä, isoisää tai isoäitiä hoidetaan kotona tai koko ajan läsnä ollen huolehtien sairaalaoloissa.
Silti kokonaiskuva on synkkä. Häpeällinen.

Vanhuus ei ole enää viisautta
Me olemme alkaneet pitää vanhuutta vitsinä, nuoret naureskelevat ja usein luulevat, että vanha ihminen on kuin pieni lapsi, jota tulee lapsena puhuttaa ja lapsena kohdella vain koska tämä on vanha.

 

Keski-ikäiset ovat niin kiireisiä, että ovat jo ottaneet asenteeksi vanhusten kuuluvan yhteiskunnan vastuulle. 
Vanhukset itsekin ovat oppimaan ajattelemaan itseään vain taakkana eivätkä tohdi usein ”häiritä” kiireistä jälkikasvuaan.

Kulttuurin muutos
Tämä kulttuurin muutos on tapahtunut lyhyessä ajassa, samaan aikaan kun yhteiskunta muuttui hyvin voivaksi, kuten Suomea on tavattu kutsua.
Vastuu on siirtynyt kotoa laitokseen tai eri koteihin isovanhemmille ja aikuisille lapsille.


Suurin osa maailman väestöä Kiinassa, Intiassa, Afrikassa ja koko Aasiassa elää kehitystaloudessa, jossa hyvinvoinnin makuun ei ole päästy. Vanhukset hoidetaan itse kotona.

 

 


Kenellekään ei tule mielenkään puhutella heitä lespaamalla, mummu on auktoriteetti ja isoisä sanoo viimeisen sanan. Aikuiset lapset katsovat, että on kunnia-asia huolehtia vanhuksista koska niin on aina ollut. Näissä maissa perhe on laaja ja turvautuu toisiinsa eikä odota, että yhteiskunta hoitaa kaiken.


Köyhemmissä oloissa ihmiset eivät elä niin pitkään kuin täällä. Mutta säilyttävät arvokkuutensa loppuun saakka.


Meillä vanhuksista tulee liian usein sinuteltavia hoitopaketteja, j kukaan ei muista, että siinä on eletty elämä, viisaus, veronmaksut suoritettuna, sodat käytynä, lapset murehdittuna ja rakastettuina. Ihmisellä on aina tarve säilyttää itsekunnioitus ja arvokkuus tärkeimmällä hetkellä, silloin kun lähtö lähenee.
Kuolema on pelottava nyky-yhteiskunnassa, koska emme enää kohtaa sitä. Siksi vanhuuttakin pelätään ja vanhenemista vältetään kasvojen kohotuksella ja mielen sulkemisella.
Suuret ikäluokat saavat maistaa valmistamaansa herkkua katkerasti. 
Heitä seuraavat vielä enemmän.


PIHTIPUTAAN MUMMO ON VIISAS

  

 

 

Nykyaikaan kuuluu, että vanhuus on nuorten mielessä heitä koskaan koskematon olotila. Elämän viisautta ei ymmärretä kun mediassakin edelleen kirjoitetaan ”Pihtiputaan Mummolle”, jonka oletetaan sodat nähneenä, radion ja television tulon todistaneena, lapset ja lasten lapset kasvattaneena, kolhut ja karikot ohittaneena olevan jotenkin niinku hölmö, verrattuna etelän median 26-vuotiaaseen toimittajaan, jolla on sentään oma blogikin.


Filosofisesti ajatellen ajan henki on erikoinen. Tässä elämän kiertokulussa lapset laitostetaan jo leikkikoulussa, nuoret luulevat ettei heistä tule vanhoja, elämän kokemuksella ei ole arvoa, raha on onni ja viisaus vanhanaikaista. Maailman avautuessa Suomi sulkee kiivaasti ovia. 


Ihmiskunnan tiedetään lähteneen alkuun Afrikasta, jota mantereena halveksitaan sen jälkeen kun se on itse ryöstetty ja alistettu.


Pääkaupunkia johdetaan nostattamalla aluevastakohtia ja muukalaisia pelätään maassa, jossa harvat ovat itse omalla paikallaan maan sisäisen muuttamisen pyöriessä kuin hyrrä.

 

Kuolemasta ei puhuta, koska se on niin ikävä juttu. 

 

Monet meistä eivät uskalla tunnustaa olevansa vanhoja. Se helpottuu kun omat lapset alkavat puhua Sinulle kuin vauvalle.

 

Suomessa on tapahtunut elinaikanani valtava kulttuurinen muutos suhteessa vanhuuteen. Isäni teititteli vielä, helsinkiläistyneessä, keskiluokkaisessa, edistysmielisessä perheessä, naisasianainen äitiään. Isän puolen Mummula oli Töölössä ja siellä asui Mummun ja Ukin lisäksi pari isän naimatonta sisarta vanhusten lisäksi.

 

Mummu oli matriarkka, jolle ei lässytelty, mutta kauhean kiva. Lapsena ymmärsin, että hirmuisen viisas ja kunnioitettu.

 

Hyvinkään Mummolassa asuivat äitini evakkovanhemmat rintamiestaloa, joka jatkoi elämää sellaisena kuin se oli Laatokan rannalla ollut; täynnä elämää, täynnä sukupolvia, aikuisia lapsia ja meitä lastenlapsia, tätejä ja setiä. Talon väki vaihtui aina sen mukaan kuka aikuista lapsista perheineen oli taloustilanteessa, jossa Ukin kortteerista tarvittiin suojaa ja tilaa koko perheelle. Samalla autettiin vanhuksia ja oltiin elämässä koko porukalla kiinni. Kaikki isovanhempani pääsivät taivaaseen ennen kuin Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikka tuli normiksi ja mummujen ja vaarien kärräys laitoksiin alkoi. 

-------

Onko tähän paluuta - ja pitäiskö edes olla?

 

Alla on kommenttityökalu. Voit myös jakaa linkin tähän juttuun Facebook kavereilesi.

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

OTA OSAA KESKUSTELUUN:

RADIOSSA

RADILOGO ohjelma ja Hegel.jpg
Olemme myös radiossa. Kuuntele lyhyt esittely
tai mene nettiradion ohjelmasivuille
Televisiossa
Näyttökuva 2019-1-2 kello 15.38.30.png
Osallistu
LINKKIPALLOMERI.jpg
kolmas_draft1 – Kopio.jpg
Tieto-ekirjat
Näyttökuva 2018-10-21 kello 18.53.41.png