© 2017- BY VELI-ANTTI SAVOLAINEN ". Proudly created with Wix.com

KORRUPTIO OSA 2: Suomen valtiota myydään kuin Neuvostoliittoa oligarkeille

October 31, 2017

 

 

Jos edelliset sukupolvet eivät antaneet vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa pois pyssynkään edessä, ei tämä sukupolvi voi sitä tehdä rahapussin vuoksi.

 

Suomalaisten korruptiota koskeva Kansalaismedian juttu keräsi ennätyshuomion, sitä jaettiin hurjasti; teitte lukijaennätyksen.

Tämä  juttu jatkaa samasta aiheesta.

 

Ei riitä, että Suomessa hankitaan erityisetuja, toinen outo piirre vuodesta 1987 saakka on ollut ideologinen pyrkimys myydä valtion omaisuutta pois - ja samaan aikaan keventää veroja. Itsenäinen Kansakunta keräsi 70 vuotta yhteistä kansallisomaisuutta, sitten tuli porukka valtaan ja uusi oppi vallalle, joka on pannut kansakunnan lasten perinnön kaupaksi.

 

Tämä sukupolvi ei siis vain ahnehdi vaan myy vielä vuosisadan aikana vaivalla kerätyn kansallismomaisuuden pois ulkomaille  - kaiken lisäksi huonoon hintaan.

 

100 vuotta sitten Suomi oli suuri kansallinen projekti, jossa pelattiin yhteen, vaikkakin eri, niin kuitenkin porukoissa. Silloinkin puuttui ymmärrys, että itsenäisyys ei merkitse mitään, ellei sitä aleta yhdessä rakentaa. Se johti verilöylyyn josta vain ulkoinen uhka sai meidät yhteen.

 

Itsenäisyyden jälkeen nuori maa joutui rakentamaan ensimmäiset teolliset linnakkeensa ulkomaisen pääoman turvin tai valtion rahalla.

 

Metsäteollisuuden ensimmäiset isännät olivat ulkomaalaisia, heidän joukossaan Kotkansaaressa sahan 1872 avannut Hans Gutzeit. Hän toimi tehtaansa johdossa lyhyen ajan suhdanteiden heitellessä yhtiötä. Jo 1920-luvun alussa valtio osti osake-enemmistön tästä Hans Gutzeitin perustamasta metsäteollisuusyhtiöstä sen toisilta norjalaisilta omistajilta ja ryhtyi tukemaan sitä monin eri tavoin auttaen sen monen kriisin yli. 

 

Jo 1923 valtion omistusta lisättiin taas 61 prosentista 87 prosenttiin, ja heti perään yhtiöön laitettiin ensin 54, sitten 162 ja vielä 270 miljoonaa markkaa lyhyen ajan kuluessa se sai investointitukia, metsää ja lainaa valtiolta. 

 

Suomen Pankin pääjohtajan Risto Rytin tukemana se avasi 1934 suuren teollisen kompleksin Ensoon, Kaukopää nousi, siinä samassa Imatran koski valmistui ja Imatran Voima, nykyinen toinen öky-yhtiö, Fortum syntyi - valtion rahalla. 

 

Suomen menetettyä Karjalan myötä 13 prosenttia metsämaistaan ja Kutsetti tehtaansa, ryhdyttiin valtion tuella merkittäviin tukitoimiin. Enso-Gutzeitin menetykset olivat raskaat, se menetti uudet Enson tehtaat, Suojärven sahat ja 100 000 hehtaaria metsää Neuvostoliitolle sekä 75 000 hehtaaria karjalaisten pika-asutuksessa.

 

Enso-Gutzeitista tuli merkittävä valtiollinen projekti, jonka johtajista tuli mahtimiehiä ja vuorineuvoksia. Lopulta johtoon nousi Kansallispankista Jukka Härmälä, joka luovi ensin Kutsetin yhteen ruotsalaisen Storan kanssa ja sen jälkeen oli niin pulleana, että lähti tehdaskaupoille Yhdysvaltoihin, tunnetuin seurauksin. Nyt tiedämme, Jouko Karvisen jälkeen, mitä isänmaan yhtiölle on käynyt, se pani luukut kiinni Itä-Suomessa ja Lapissa ja lähti Uruguayyn ja Kiinaan.

 

Toisten vauraus suhteessa toisiin johti 1918 selkkaukseen, jossa köyhemmät yrittivät vallansiirtoa ase kädessä toisia suomalaisia vastaan. Siitä seurasi kyykytys ja vuosikymmenien kahtiajako, jonka talvisota poisti ulkoisen vaaran uhatessa.

 

Taistelun jälkeen maksettiin yhdessä velkaa Venäjälle, luotiin teollisuus ja teolliset yhteisöt, jossa herrat olivat herroja, mutta kantoivat yhteiskuntavastuunsa työväestään ja ympäröivästä yhteiskunnasta.

 

Kun yhteinen vauraus kasvoi, oltiin kypsiä sosiaalivaltion luontiin, jossa sosiaalinen vastuu siirtyi tehtailta valtiolle ja sen kautta kunnille.

 

Vielä 1970-luvulla kun rahan linnakkeissa edelleen pelättiin vallankaappausta punaisten taholta, henkilöstöä kohdeltiin pieteetillä.

 

Kun sosialismi 1990-luvulle tultaessa romahti, katosi kapitalismilta vastavoima. Markkinatalous, jota oli hilattu sosiaaliseen suuntaan alkoi kääntyä takaisin monopolistiseen suuntaan. Thatcherin ja Reaganin aikana alkanut, 1860-luvun manchesterilaisen talousliberalismin mallinen, kylmä voittoahneuden oppi löi läpi Yhdysvalloissa ja Britanniassa, sosiaalidemokraattinen, keynesiläinen malli väistyi. 

 

Valtiot luopuivat ohjaamasta taloutta kuten Keynes oli opettanut. Pian muutkin taloudet alkoivat taipua samaan suuntaan. 

---------------------------------------------

RISTO RYTIN TERVEISET HUMMERHJELMEILLE

Johtajuuskäsitykset ovat talouselämässä muuttuneet lähes päälaelleen itsenäisessä Suomessa.  Kun nykyajan johtajuutta arvioidaan on syytä katsoa muuta mallia myös historiasta.

Otetaanpa esiin Kutsetin suuren kummisedän Risto Rytin maailma 1930-luvulta. Ryti puhui pankkimiehille minkälainen teollisuuden harjoittajan tulisi olla: 

”Teollisuudenharjoittaja, joka uhraa voimansa ja työnsä yrityksensä hyväksi, saa sen nousemaan samalla kohottaen kansantaloutta ja kansan hyvinvointia tarjoamiensa työtilaisuuksien, maksamiensa palkkojen ja luomiensa hyödykkeiden kautta. Hän lisää samalla yhteiskuntataloudellista pääomaa, joka jää hänen määräämisvaltansa alaiseksi ja lisää hänen varallisuuttaan. Näin hän suorittaa täysin hyvän vastikkeen niistä eduista, jotka hän itselleenkin saa.”

Ryti toteaa kuitenkin, että vastuu ei säily enää seuraavien sukupolvien aikana yhtä selvästi kun perilliset astuvat kuvaan.

Kaikenlaiset Hummerhjelmit, jotka menevät naimisiin perijättärien kanssa ei ajattelekaan muuta kuin huolettomia ja ylellisiä päiviä.” 

Ryti totesi, että tällaisia Hummerhjelm-aatelisia oli ollut ennenkin ja viittasi Ruotsin vallan aikaan, Kaarle XI:n toimesta toimitettuun reduktioon eli aatelisten kohtuuttomien läänitysten purkuun ja palauttamiseen kruunulle. 

”Nykyaikaisessa yhteiskunnassa saattaa käydä samalla tavalla. Jos syntyy epäjärjestystä, epäkohtia, on oikeutettua ryhtyä niiden korjaamiseen tarkoituksenmukaisin lainsäädäntötoimin.”

Ryti ei tässä puhu lakkopakkolaista, vain keinoista katkaista saalistajilta siivet.

------------------------------------------------------

Globaalitalous ja tietotekniikka mahdollistivat maapalloistumisen rahaliikenteessä ja antoivat suuryrityksille mahdollisuuden toimia siellä, missä tuotanto eli työvoima oli halvinta. Samaan aikaan suljetut kommunistiset taloudet avautuivat ja osa kehitysmaiden markkinoista kuten Kiina, Aasian Tiikerit ja Intia alkoivat nousta ja synnyttää valtavien mahdollisuuksien markkinoita.

Suurin osa kehitysmaista kolonialisoitiin uudestaan rahalla kuitenkin vain halpatuotannon, ylijäämäruuan ja elektroniikan kaatomarkkinoiksi ja halvan raaka-aineen lähteiksi.

 

Valtion puuttumattomuutta on perusteltu corporate governancella, hyvällä hallintotavalla, eli että valtio ei voi puuttua yksityisen yrityksen asioihin. Valtio-omistajalle nauretaan ja sitä pilkataan. Yritysten pitää saada ”nykymaailmassa” tehdä mitä ne haluavat.  Nykymaailmaa ei kukaan määritä, jotenkin ”nykymaailma” kuitenkin riittää perusteeksi poliitikolle mihin tahansa. 

 

Suomessa on kuitenkin eräs maailman vahvimmista tukiaisjärjestelmistä – ei maataloudelle vaan yrityksille. Valtio tukee tuotekehittelyä, infrastruktuuria, palvelee patentein, rekisterein, tein, lentokonein ja verohelpotuksin tätä vapaata yrittäjyyttä. Mutta vastakauppaa se ei saa tehdä näiden vapaan meiningin kauppamiesten mielestä. 

 

Muistatteko kun metsäteollisuus oli puu- ja muussa pulassa runsas puoli vuosikymmentä sitten? Asetettiin Esko Ahon toimikunta: Aho johti selvitystyötä, jonka tarkoituksena on edesauttaa metsäteollisuutta puupulan ahdingossa.  Ahon tiimi esitti monia korjaustoimia, joihin valtio joutuisi satsaamaan noin 250 miljoonaa euroa. Annetaan verohelpotuksia, jotta puuta saadaan. Rakennetaan parempia teitä, jotta puu kulkee ja autetaan teollisuutta kaikin muinkin keinoin. 

 

Valtio siis sekaantui metsäyritysten toimintaan, vaikka pitäisi vallita tämä laissez-faire -meininki, jossa metsäteollisuusyrittäjä tekee ja kansa vikisee. Noilla miljoonilla ei saatu mitään muuta kuin lisää saneerauksia.

Kansakunta on vaiti kun maan luonnonvarat annetaan ulkomaisiin käsiin kuin olisimme kehitysmaa, jonka on niin pääomapulassaan pakko tehdä. 

 

Meillä tyhmillä ihmisillä, suu loksahtaa auki aina kun huomaamme ajattelevamme, että vapaassa markkinataloudessa olisi logiikkaa. Laissez-fairehan tarkoittaa, että pitää antaa tehdä, ei puuttua, mutta yritystukiaiset, joilla kilpailu vääristyy kyllä käyvät, jos ne satavat meidän firman kassaan. Jos se menee kilpailijalle, se on väärin ja valtion sekaantumista.

 

Suurten yritysten johtajat haluavat mahdollisimman paljon tehtyä työtä mahdollisimman halvalla, he eivät halua, että työväki pääsee sanomaan mitä työpaikoilla tehdään.
Näin on aina ollut vaikka kaunokieliä on muuhun käytetty.
Ensin vallankumouksen pelko sodan jälkeen sitten ”sosialismin” pelko vuosina 1968-1991 sai työnantajan taipumaan ensin 1940 ”tammikuun kihlaukseen” ja sitten jälleenrakennuskaudella joihinkin työelämän reformeihin.

 

Asioiden laita liittyy yhteen puolueeseen

- ja sen aseveljeen

Valtion myyminen alkoi vuonna 1987 kun kokoomus palasi hallituksiin pitkän syrjinnän jälkeen.

Katsokaa pitkää linjaa, historiaa; myötävaikuttajaksi on aina joutunut sosialidemokraatti.

 Matti Vuoria järjesti Eduskunnan ulos valtionyhtiöistä. 

 

On siis omaksuttu Matti Vuorian alunperin vuonna 2004 lopullisesti ylöskirjoittama näkemys, että valtion omistajaohjauksen tulee tapahtua yhtiöiden toimielimissä tapahtuvan päätöksenteon kautta ja vain vaikuttamalla toimielinten kokoonpanoihin. Yhtiöihin kohdistuvaa konkreettista omistajaohjausta valtio-omistaja antaa yhtiöille niiden yhtiökokouksessa.

”Valtion omistamien yhtiöiden pörssilistaamisen yhteydessä ja sen seurauksena valtio on sitoutunut eksplisiittisesti ja implisiittisesti toimimaan yhtiöihin nähden samojen periaatteiden mukaan kuin muut omistajat.”

Valtio siis itse pyrki erottamaan valtion teollisuus- ja elinkeinopoliittiset tavoitteet ja yksittäisten yritysten omistuksen toisistaan.

 

”On onnetonta, mikäli yksittäisen, julkisesti noteerattujen yritysten rakennejärjestelyjen liiketaloudellinen tarkoituksenmukaisuus jää eduskunnan ratkaistavaksi. Onnettominta on, jos tällainen harkinta tapahtuu ehdollisiin rakennejärjestelyihin liittyvänä eduskunnan jälkikäteisharkintaan,” kirjoitti selvitysmies Matti Vuoria 2004 hallitukselle paperissaan, joka johti nykymalliin valtion ohjauspolitiikassa.

 

Poliitikot ulos - firmat lihoiksi

Näin valtion omaisuus siirrettiin ulos demokraattisesta kontrollista

Poliitikot ajettiin pikkuhiljaa pois valtion yhtiöiden ja jopa laitosten hallituksista ja hallin­toneuvostoista. Ensin, 1980-luvulla vuorossa olivat pankit, sitten muut yhtiöt 1990-luvun laman jälkeen.

 

Valtion laitosten toiminnat liikelaitostettiin, sitten yhtiöitettiin, sitten pan­tiin myyntiin.

 

Helsingin Pörssi esitti vuonna 2004 uuden corporate governance-suosituksen pörssiyhtiöille. Se oli vallankaappaus eliitille itselleen.

Hallitusten valinnan valmistelu siirtyi entistä selvemmin yhtiöiden puitteissa tapahtuvaksi. Suosituksessa omaksuttiin lähtökohta, että hallituksen valiokunnat muodostetaan yhtiöiden hallituksen jäsenistä. Yhtiöiden nimitysvaliokunnan keskeinen tehtävä on valmistella hallituksen jäsenistä yhtiökokoukselle tehtäviä ehdotuksia.

 

Yhtiöiden hallitukset siis esittivät itseään koskevat nimitysprosessit ja ihmiset. Omistajan ei tulisi puuttua yhtiön asioihin kuin hallitusten valinnan kautta, jonka hallitukset itse valmistelevat.

 

Siinä ei mennyt konsulttien loistoidean mukana vain valtion vaikutusvalta, vaan muistakin, yksityisistä, omistajista pyrittiin tekemään tahdottomia yhtiömiehiä, siihen suostuttiin laajasti kaikkialla maailmassa.

 

Lopulta on joku jo herännyt kysymään, että olisiko se sittenkin omistajien - eikä johdon, asia nimittää nimitysvaliokunta?

 

Veretön, mutta vaikuttava coup d état, vallan ja varojen anastus kuitenkin onnistui ja loi uuden aatelin yrityksiin.

 

Tavaksihan tuli, että aateli jakoi pääosin keskenään hallituspaikat ja loput ”hallitusammattilaisille”, jotka olivat entisiä johtajia.

 

Ahneuden ajan merkittävin stiiknafuulia, jota poliitikot edelleen toistavat, kuin mantraa, talouden lakia tai asetusta, vaikka se on vain junailu on, että ”pörssiyhtiön hallituksen ja sen palkkiokomitean tehtävänä on valmistella ehdotukset yhtiön johdon kannustinjärjestelmiksi.”

 

Päättää veljespiirissä toistensa edut.

 

Vuonna 2007 valtion omistus ohjattiin ministeriöistä erityiseen omistajaohjausyksikköön ja pian tehtiin kaikkein rajuin temppu. Se oli omistajaohjausministeri Jyri Häkämiehen junailu yhtiöittää kontrolli kokonaan kontrollin ulkopuolelle; valtion omistuksista vastaavan yhtiön, Solidiumin perustaminen.

Matti Vanhanen. 

 

Matti Vanhasen 2. hallitus oli avannut jo etukäteen vielä osin toteutumattomat myyntihanat, koska se hyväksytti eduskunnassa mm. Kemiran, Metson, OMX:n, Outokummun, Rauta­ruukin, Sammon, Spondan, Stora Enson ja Telia Soneran myyntivaltuudet nollaan prosenttiin. Laman vuoksi niitä ei ole kaikkia myyty, mutta valtuus on annettu.

 

Parasta aikaa valmistellaan kolmen yhtiön viemistä pörssiin.Huono Posti on listalla, ilmeisesti myös Finnair, jonka toimitusjohtaja kävi A-studiossa valmistelemassa asiaa syyskuun lopulla.

Sensijaan sähköverkon myynnillä miljardeja tehnyt Fortum ei jaa voittoa omistajilleen vaan sijoittaa 4-8 miljardia euroa saksalaiseen fossiilisten polttoaineiden energiayhtiöön aikana kun kaikki pyrkivät tästä tuotantomuodosta eroon.

Kansanedustaja Erkki Tuomioja ehti kysymään omistajaohjauksen perään, ikäänkuin ei tietäisi ettei sitä ole. Sähköverkkomme myynti johti siis vahnetuneet energian ostoon Saksassa, Beneluxissa, Ruotsissa ja Venäjällä.

 

 

Huono sijoitus myynneistä

Valtio on saanut kaupoistaan vuoden 1991 jälkeen 16 miljardia euroa myyntituloa ja vuo­tuista osinkotuloa 1300-1600 miljoonaa.

Mitä se olisikaan saanut säilyttämällä omistuksensa? Tärkeillä aloilla enemmän, laskennallisesti, rahaa ja työpaikkoja, investointeja kotimaahan. Seppo Konttisen-Jaakko Kianderin mukaan siis 15 miljardia euroa enemmän.

 

Juuri ennen lamaa vuonna 2006 valtio omisti kolmentoista pörssiyhtiön osakkeita ja oli pörssin suurin yksittäinen sijoittajataho. Sen omistusten yhteisarvo oli vajaa 23 miljardia euroa. Sen jälkeen se on itse ostanut vain 170 miljoonalla Elisan osakkeita - kun huomasi oman Sonera-möhläyksensä seuraukset.

 

Valtion sijoitusyhtiö Solidium oli ostanut 2014 Talvivaaraa, Elisaa, Tietoa, Tikkurilaa, Metsoa ja Outotecia yhteensä 456 miljoonalla eurolla. Valtion suoran ja välillisen omistuksen arvo Solidiumin kautta oli 23.5.2013 16,2 miljardia euroa. Solidiumin salkussa on 12 suomalaisen pörssiyhtiön osakkeita. Niiden arvo on noin 6,9 miljardia euro 2016, jolloin sen roolia muutettiin ja hallitus vaihdettiin. Solidiumin salkku tuotti vuonna 2015 vain 6,3 prosenttia, mikä on selvästi alle Helsingin pörssin indeksin.

 

Koko toimintansa ajan Solidiumin tulos on ollut alle odotusten, valtion omistuksista ei saatu mitään lisäetua kun ne pantiin pois näkyvistä erilliseen yhtiöön.

 

Pääministeri Juha Sipilän mukaan tarkoituksena vaalikaudella olisi lisätä Solidiumin aktiivisuutta sijoittajana. ”Jatkossa sijoituksista vapautuvia pääomia voitaisiin pyörittää Solidiumissa. Niitä ei enää otettaisi valtion budjetin tilkkeeksi”, Sipilä sanoi Helsingn Sanomille.

Solidium voisi siis käyttää esimerkiksi omistamistaan yhtiöistä saamiaan osinkoja aiempaa enemmän uusien sijoitusten tekemiseen. Tähän asti valtio on edellyttänyt sen tulouttavan käytännössä kaiken valtion kassaan.

 

Omistukseensa1 valtiolla on nykyään siis ”vain sijoittajaintressi”, joten tavoitteetkin ovat yksinomaan taloudellisia. Poikkeuksia olivat vielä 2006 Finnair, Fortum ja Neste, joiden omistuksessa nähtiin myös strategisia hyötyjä.

Valtionyhtiöiden yksityistämisessä on menetetty omistuksia, jotka olisivat olleet luokiteltavissa jopa strategisiksi.

 

Otetaan esiin vaikkapa telekommunikaatio, Postipankki, kauppalaivasto, autokatsastustoiminta tai lannoiteteollisuuden myynti. Ja nyt VR.

 

Valtionyhtiöllä tarkoitetaan osakeyhtiötä, jossa valtion omistusosuus on yli 50 prosenttia.

 

Pörssiyhtiöistä valtionyhtiöitä ovat Finnair, Fortum ja Neste Oil. Valtion osakkuusyhtiöt ovat puolestaan yhtiötä, joissa valtio on huomattava vähemmistöomistaja. Pörssilistalla valtion osakkuusyhtiöitä on yhdeksän: Kemira, Kemira GrowHow, Metso, Outkokumpu, Rautaruukki, Sampo, Sponda, Stora Enso ja TeliaSonera. Suurin osa valtio-omisteisista yhtiöistä on maksanut vähintään toimialan keskitasoa olevat osingot, joten yhtiöt ovat olleet tuottoisia sijoituskohteita.

Valtiolla on osakeomistuksia 50 merkittävässä yhtiössä. Niistä 29 on valtionyhtiötä. Noteeraamattomat pienet valtionyhtiöt vastaavat monesti valtio-omistajan määrittelemistä erityistehtävistä elinkeino- ja yhteiskuntapolitiikan aloilla.

 

Suomen kaikkien varkauksien äiti on tapa, jolla meidän kansallisomaisuuttamme, valtion yhtiöitä on yksityistetty järkyttävän halpaan hintaan.

 

Halvimmalla menivät Outokummun kaivosvaltauksen oikeudet Sotkamon Talvivaarassa. Outokummuin työntekijä, Talvivaaran toimitusjohtaja Pekka Perä sai ne yhdellä eurolla. Hänen perustamansa nikkeli- ja uraanikaivosyhtiön markkina-arvo oli ennen katastrofeja lähes puolitoista miljardia euroa, mistä Perän oma osuus oli runsaat 300 miljoonaa. Sen arvo on mennyt, mutta valtion panokset ovat nousseet lähes satoihin miljooniin.

 

Halvalla meni, mutta kalliiksi tuli, koko kaivos valui valtion ja veronmaksajien syliin. Sitten Terraframen malmit luovutettiin ulkomaille, hätäpäissään, taas pilkkahintaan.

 

HÖLMÖLÄISTEN HOMMAT

Katsotaanpa, muistellaanpa mitä on tehty.

 

Halvalla, Suomen maanviljelijöille kalliilla, meni myös Kemira/GrowHown lannoitetuotanto – mukaan luettuna Soklin kaivosoikeudet – norjalaiselle Yaralle. Kaupassa norjalaiset saivat monopolin lannoitemarkkinoihimme, sen Yara kuittasi korottamalla lannoitteiden hintoja heti alkuun kolmanneksella ja kotiuttamalla voitot verottomasti Norjaan sieltä tuodun ammoniakin hinnoittelulla. Valtio sai kaupasta vaivaiset pari sataa miljoonaa euroa. Pölkkypäänä taas Jyri Häkämies.

 

Entäpä ministeri Christoffer Taxellin suututtanut Partekin kauppa Koneelle. Suomen valtion osuus kauppahinnasta oli 480 miljoonaa. Kone myi kaupan jälkeen heti osia Partekista 1,1 miljardilla eurolla. Lopuista muodostettiin Cargotec, jonka pörssiarvo oli 2012 toukokuussa 1,6 miljardia euroa. Näin saatiin vastike Herlinin Antin sisaruksille, jotka Isä oli pääperinnöstä syrjäyttänyt.

Koska myyntiaikana arvot olivat alhaalla, niin myös epäolennaisten osuuksien arvo olisi noussut. Näin ollen Partekin arvo 2014 rahassa olisi ollut lähes kolme miljardia. Valtion omistuksen arvo olisi siis ollut noin 816 miljoonaa euroa - valtion ”tappio” on siis vähintään 340 miljoonaa euroa tässä kaupassa.

 

Soneran myynnillä valtio teki miljardiluokan tilin joutuakseen huomaamaan myyneensä strategisesti ja turvallisuuden kannalta olennaisen osan Suomea. Tele, Soneran edeltäjä, oli ollut tärkeä kumppani ja innovaattori myös Nokialle sen alkuvaiheessa. Sonera kuitenkin ryssittiin moneen kertaan, osasyynä oli valtion heikko omistajapolitiikka, jota nuori ministeri Olli-Pekka Heinonen ei yhtiön vauhtivuosina hallinnut lainkaan.

 

Tämä outo kehitys jatkunut on jo vuodesta 1987 saakka, jolloin kokoomus tuli hallitukseen. Valtion omistajapolitiikasta kirjoittanut teollisuusneuvos Risto Ranki kertoo käännekohdan olleen viime laman aikana - vuonna 1991. Esko Ahon hallituksen linjaukset käänsivät omistuspolitiikan suunnan.

Sen jälkeen kansallisomaisuutta, valtionyhtiöitä, kuntapalveluja, innovaatioita on pantu kaupan, keskeinen osa huoltovarmuutta on menetetty ja kuntapalveluja on myyty suurille kansainvälisille yrityksille. Entiset kansalliset ryhmät, jotka ovat hylänneet kansallisen edun integraatiolle ja globaalitaloudelle väittävät, että mitään muuta vaihtoehtoa ei ole.

 

Tämä on kriisin tullessa vakava huoltovarmuuskysymys.

 

1. Suomi on menettänyt pääomahuoltonsa ulkomaille. KOP>SYP>STS>SKOP>Postipankki - kaikki lopulta ulkomailla omistettuja.

2. Kauppalaivasto on siirtynyt ulkomaille. Telakat ovat venäläisten ja saksalaisten hoteissa. 

3. Telelaitos myytiin Ruotsiin ymmärtämättä, että siitä seuraisi hirveä riski.

4. Valtion rautatiet saatetaan "kilpailun" piiriin pilkkomalla VR ja antamalla sen kaluston yhteiskäytöllä ulkomaisille toimijoille matala kynnys napata tämäkin huoltovarmuuden kannalta fataali toimiala. Finnairin osakkeita halutaan myydä ulkomaisille lentoyhtiöille juuri kun se tekee ennätystulosta. 

5. Rakennusliikkeitä on mennyt Ruotsiin, monet teollisuuden alat ovat kadonneet kokonaan ulkomaille.

6. Kemiran strategiset viljelyn turvaavat lannoiteosat myytiin pilkkahintaan.

7. Monet muutkin strategiset alat, kuten energia, on pörssitetty ja niiden, kuten optiosaalistusjohtoisen Fortumin, päähuomio on Ruotsissa, Keski-Euroopassa ja Venäjällä eikä oman maan sähköhuollon turvaamisessa, kuten olemme nähneet.

8. Malmit ovat menossa ulkomaisille kaivosyhtiöille,.

9. Metsäteollisuus ja teknologiateollisuus siirtyivät vuosia vain pois maasta vasta 2015 saatiin uusi metsäteollinen jätti-investointi Äänekoskelle.

10. Aivot ja osaaminen pannaan kortistoon tai myydään maasta pois.

11. Ruoka. Juomateollisuus on mennyt, sokeri Tanskaan, jäätelökin on sveitsiläisillä ja ruotsalaisilla, sinappi tehdään Puolassa, Sisu pastillit Italiassa, vaatteet Virossa ja Kauko-idässä, lelut Kiinassa.

 

Yhden sukupolven aikana luovutetaan pois satojen vuosien työn tulokset ja asettamat panokset.

 

Pääomaköyhän Suomen valtio ei investoi uuteen teolliseen toimintaan enää. Se ottaa osakesijoittajana mieluummin pikavoittoja kuin investoi tulevaisuuteen kuten ennen jolloin edes sijoitettiin tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Nyt niitäkin panoksia leikataan, Tekesiltä, yliopistoilta. 

 

Pikavoittaminen tuli syliin irtisanomisvirtana ja tuotantoalojen loppumisina.

 

Pääomaverotuksen suhteellinen osuus on parantunut Suomessa kulutus- ja työveroihin nähden 5,5 miljardilla.

Se on johtanut tuloerojen kasvuun. OECD:n raportti 2014 kertoi, että tuloeroilla on "huomattavasti ja tilastollisesti merkittävä negatiivinen" vaikutus kasvuun.

OECD:n mukaan olemme palanneet tulonjaossa 1820-luvulle.

 

 

Globaali ahne tuho

Samaa omistavan aatelin uutta aikaa todisti myös Thomas Piketty huomiota herättäneellä best seller tutkimuksellaan.

Maailman kokonaisvarallisuus on 198 000 miljardia euroa, josta rikkain prosentti omistaa puolet. Ökyrikkaiden prosentin varallisuus kasvoi 44 prosentista kriisivuoden 2009 jälkeen kuudessa vuodessa yli 50 prosenttiin.

 

Me investoimme teollisen pääomaamme ulkomaille, mutta kukaan ei investoi tänne. Koko alkuvuosituhannen investointien määrä Suomessa on ollut surkeaa. Pitäisi uskaltaa tunnistaa, että syy Suomen tuotannon olemattomaan kasvuun on ollut olennaisella tavalla myös yritysjohdon ja osingonmetsästäjien pikavoitonhimosta johtuva investointien dramaattinen väheneminen ja johdon huono innovatiivisuus.

 

Pahin pelko on, että Suomessa jatketaan aina vaan yhden totuuden, kaiken supistuslinjalla kun pitäisi tehdä sekoitus taloutta muuttavista toimintatapa-, tuottavuus- ja rakenneuudistuksista ja kohdennetuista uutta luovista investointeja synnyttävistä toimista tarkoin suunnatuilla lisäpanoksilla talouteen.

 

Sipilän hallitus julkisti syyskuussa 2017 perustavansa taloustutkimuksen huippuyksikön; 15 professorin tutkimuskeskuksen Suomeen. Hienoa.

Toivottavasti siitä ei tule Moskovan Yliopistoa kommunismin aikaan, jossa tutkitaan asiaa vain yhden totuuden, tässä tapauksessa Chigagon koulukunnan oppien, uusliberaalin tutkimussuunnan ja uskontoa muistuttavan ajattelun perusteella. Yhdysvalloissahan taloustieteellinen tutkimus on järjestetty pitkälti tukemaan suuryhtiöiden friedmanilaisia oppeja,

 

Lisäpanostustarve on enemmän kuin esitetyt kärkihankkeet.

EK:n pitäisi vihdoin omasta puolestaan antaa nyt nouskaudella näyttöä, että kelamaksujen miljardihelpotus, työnantajamaksujen alennus ja palkka-ale, kiky ei valu vain osinkoihin ja johdon palkkioihin.

Yksityiset investoinnit supistuivat 2014 6,5 prosenttia. Yritysten investointiaste on ollut sitä alempana ainoastaan vuonna 1994.

Investointeja on yritetty suurella rahalla kannustaa nousuun jo vuosien ajan vaatimatta edunsaajalta vastasuoritetta. Se toiveajattelu on nyt liian kallista. Ellei tämä nousu uudista Suomea ja sen teollisuuutta hukka meidän nuoremme perii.

Perusasia on, että Suomen talous kaipaa lisää kysyntää. Kotimaan ja viennin kysyntää molempia.
Täytyy ymmärtää, että panostusrahoitus nyt vielä matalien korkojen maailmasssa olisi hyvin halpaa, vaikka talouden rakenteita pitää järkeistää. Hallitus toisensa perään sopeuttaa, mutta ei panosta riittävästi vaikka raha olisi ollut ilmaista.

 

Sopeutus ja leikkaaminen ja velkaantuminen ilman tulosvaikutuksia ei johda mihinkään se on nähty yhdeksän laihan vuoden aikana.

 

Laissez-faire” – antakaa tehdä - kapitalismi perustuu ajatukseen, että yrittäjän pitää saada vapaasti toimia ilman, että hallitus siihen mitenkään puuttuu. Todellisuudessa teollinen elinkeinoelämä Suomessa pyytää tukia kuin maatalous tai palkansaajien ammattiyhdistysliike liike.

Vielä karmeampaa antakaa tehdä on taas maapalloisesti ollut rahoitusrintamalla: muutama tuhat miljardia on menetetty kun annoimme tehdä ja saamme antaa valtiovastuita koko maailmassa.

Maailman velka oli 2014 kasvanut 50 biljoonaa euroa lisää sitten vuoden 2007. Vuonna 2014 velkaa oli noin 175 biljoonaa eli 175 000 miljardia euroa. Kokonaisvelka on 286 prosenttia koko maailman bruttokansantuotteesta, enemmän prosenteissa kuin Kreikalla.
Hallitukset ovat lisänneet velkaansa vuodesta 2008 reilut 22 000 miljardia euroa, Suomen osuus tästä on 55 miljardia. Tästä velasta 75 prosenttia keskittyy verrokkimaihimme; kehittyneisiin talouksiin.

 

Euroopan neuvostokapitalismissa antakaa tehdä tapahtuu Brysselin keskuskomission komissaarien suosiolla ja rahastojen tuella, nomenklatuuran luovuttaessa kansallisomaisuuden monikansallisille oligarkeille.

Niinpä mekin teemme samoin.

 

Korruptio on nykykapitalismissa röyhkeää ja laskelmallista.

Pankkienkin kannattaa ottaa miljardisakot keinottelusta

koska on varaa millä maksaa.

 

 

LOPUKSI IKÄVÄ KYSYMYS

Olisiko niin, että nykyinen johdon palkitsemisjärjestelmä on taantumista edistävää ja johtaa vain korruptiiviseen etujen kalasteluun, lopulta koko firman kustannuksella?

- Yritysten toimintamalli on muuttunut yrityksen kestävästä kehittämisestä syntyvästä reaalitalouden voitonjanosta palkkionmetsästykseksi, jossa virtuaalitalouden kasvoton sijoittajaomistaja haluaa saada kaiken firmasta pois nopeasti. 


- Siksi omistajasijoittaja valitsee firman virtuaalitalousmiehiä kilometritehtailuun todellisen yrityksen toimialaan liittyvän osaamisen sijasta.


- Tässä järjestelmässä voidaan muutamien vuosien tulosmanipuloinneilla saada kasaan niin merkittäviä palkkioita, että palkkionmetsästäjän ei tarvitse loppuelämänään tehdä muuta.

Tätähän edellä siteeratut tutkimukset todistavat.

Kritisoin nykyistä johtamismallia ja siitä maksettavia mielettömiä korvauksia, en sen vuoksi, että kadehtisin johtajien suuria palkkoja, vaan siksi, että ne on rakennettu lyhytnäköisen voitonpyynnin edistämiseen - vaikka sitä sanotaan sitouttamiseksi.


Nordean ekonomisti Pasi Sorjonen sanoi kesällä 2015 Helsingin Sanomissa, että suomalaisen viennin rakenne on - edelleen - eurooppalaisittain ”poikkeuksellisen rujo.”
Suomen talous olikin kuin kehitysmaasta: raaka-aineet ja tuotantotarvikkeet muodostavat noin puolet tavaraviennistä. Investointitavaroiden osuus on 30 prosenttia ja energian 10 prosenttia. Suhdannevaihteluissa paremmin pärjäävien kulutustavaroiden osuudeksi jää vain kymmenisen prosenttia.


Suomi ei ole uudistunut vaan on neuvoton.

 

Miksi nämä superjohtajat eivät kriisissä saakaan uutta aikaan, vaan huutavat vain yhteiskuntaa apuun ja muilta lisää työtä? Kun nyt on noususuhdanne ei ansio lankea hyvälle johtamiselle vaan halvalle öljylle, Saksalle, Venäjän toipumiselle, euron "devalaatiolle."

 

Omistuksen rakenne on 30 vuodessa muuttunut Suomessa valtionomistuksesta, osuustoiminnallisuudesta, sinivalkoisuudesta ja perhevetoisuudesta kasvottomaksi, markkinavetoiseksi tytäryhtiötaloudeksi.


Sijoittajaomistajat haluavat vain pikaisia voittoja eivätkä enää viihdy kehityspuuhissa, uusi sijoittaja ei välitä reaalitalouden huomisesta. Yrityksen johto puolestaan tekee sitä; pikavoittamista kvartaalitaloudessa, mistä se palkitaan.


Yhteinen etupiiri syntyy kun johto pelaa edukseen bonusten ansaintakaavalla ja säätää tulokset toivotulla tavalla koko pikaetupiirin eduksi, koska hyötyy näin enemmän.

Asia ei ole vähäpätöinen. Ahneen pikavoittamisen vaikutus on ihmiskunnalle kohtalokasta.
Yhden sukupolven aikana on tehty harvojen kaappaus, jota aiempi historia ei tunne.
Luonto, rahat ja työ on pelattu pelistä kun suuret toimijat ovat velkaannuttaneet koko maapallon.
Vallankaappaus on varastanut tulevaisuuden huomisen lapsilta, joiden pelkona on, että luonnon kiertokulku sulkee ihmisen pian pois piiristään. 


Pitää uskaltaa kysyä onko tämä teollisen ajan superjohtoporras ylipäätään kykenevä näkemään tulevaisuuteen digitalisaation, robotiikan, ympäristö- ja väestöhaasteen sekä niiden tuomien kokonaan uudentyyppisten yhteisötyön ja pientuotantojen maailmaan?

Viimeinen on fataali kysymys - mutta ikävän aiheellinen.

Olemme joutuneet monien kielteisten kehitysten kierteeseen. Vallalla on negatiivinen hypersykli, se pitää kumota vastaliikkeellä.


Kohtaamme nimittäin samalla myös toivoa: uuden ihmisten yhteyden: maapalloistumisen ilman ajan ja paikan rajoitetta. Siinä on mahdollisuus hyvän kierteeseen. Koskaan ennen ihmiskunnalla ei ole ollut tällaisia työvälineitä tehdä, itse kukin hyviä yhteistöitä.

Olisi siis tasapuolisuuden vuoksi syytä rohkeasti arvioida vuosibonusten ja muiden suoritusperusteisten palkkioiden vaikuttavuutta johtajien toimintaan ja siihen saammeko tuottavuuden parantumiselle ja työajan pidennyksille koko yhteiskuntaa auttavaa vaikutusta.


Olennaista ei ole ”kadehtia” suuria palkkioita, vaan vaatia niille vastiketta.

 

Yhteiskunnalla on siihen oikeus ja velvollisuus - jotta yhteiskuntasopu säilyy. 

 

Nokian entinen toimitusjohtaja, vitsiniekka ja konsultti Kalle Isokallio letkautti kesäkuussa 2016 johtajakollegoilleen kolmnissaan Iltalehdessä;  

 

”Jos yrityksen johdolla ei ole alansa osaamista, näkemystä siitä minne markkinat ovat menossa ja kykyä motivoida henkilökuntaa kohti menestyksekkäämpää tulevaisuutta, on helppo syyttää verotusta, palkkoja, sivukuluja, korkeakoulujen vääriä suuntauksia, laittomia lakkoja, pitkää talvea, sateista kesää tai mitä milloinkin. 

Jostain syystä kukaan Koneen toimitusjohtajana viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana toiminut, ei ole niistä valittanut. Ei ole, vaikka yhtiön painopiste on edelleen Suomessa. Jokaisen yhtiön hallituksen puheenjohtajan pitäisi kysyä toimitusjohtajaltaan, miksi me emme pysty, mutta Kone pystyy.”

 

 

JAA JUTTU:

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

OTA OSAA KESKUSTELUUN:

RADIOSSA

RADILOGO ohjelma ja Hegel.jpg
Olemme myös radiossa. Kuuntele lyhyt esittely
tai mene nettiradion ohjelmasivuille
Televisiossa
Näyttökuva 2019-1-2 kello 15.38.30.png
Osallistu
LINKKIPALLOMERI.jpg
kolmas_draft1 – Kopio.jpg
Tieto-ekirjat
Näyttökuva 2018-10-21 kello 18.53.41.png