© 2017- BY VELI-ANTTI SAVOLAINEN ". Proudly created with Wix.com

ITSEHALLINTO: Tarvitaan vastademokratiaa ja kansalaisoppositio

June 25, 2017

 

 

Edustuksellinen demokratia on koetteilla kunnissa. Vastapainoksi tarvitaan uutta kansalaisosallistumista. Pelkkä someuho ei riitä.

 

Itsehallintoa menee rahojen myötä valtiolle, maakuntiin ja markkinoille kasvavassa määrin.

Muutos luottamustoimien määrässä on kunnissa ollut parissa vuosikymmenessä dramaattinen.

Se vie puolueiden kentän anemiaan.

Tämä on osa kansalaismedian laajaa glokalisaatiosarjaa.

 

 

 

Hallituspuolueet menettivät kunnallisvaaleissa 2017 omalle kentälle tärkeitä asemia: Keskusta hävisi 254 valtuustopaikka (edellisellä kerralla vuoden 2012 vaaleissa -430), Kokoomus hävisi nyt 243 paikkaa edellisellä kerralla jo -286 - silti puolue esiintyy kuin suuri voittaja. Se on menettänyt valtuustopaikkoja kaksissa vaaleissa 529 eli yli neljänneksen. Kokoomuksella on enää 1492 valtuutettua. Keskustan menetykset ovat kaksissa vaaleissa yhteensä 684 valtuutettua mutta sillä on edelleen 2823 valtuutettua.

 

SDP hävisi nyt -34 paikkaa; mutta edellisellä kerralla -399. Perussuomalaiset menettivät 1195 valtuustopaikastaan nyt -399 paikkaa voitettuaan 2012 huimat +753 valtuustopaikkaa.

 

Paikkoja oli nyt jaossa noin seitsemän prosenttia vähemmän jaossa kuin 2012.

 

Vihreät voittivat +313 lisäpaikkaa, Vasemmisto +21.

Tämä kaikki heijastuu luottamusmiesten määriin lautakunnissa ja muissa kunnan toimielimissä. Kiihkeä markkinaistaminen merkitsee myös kansalaisyhteiskunnalle kapenevaa edustusta ja syö myös puolueiden edustajien määrää ja kentän motiivia.

Sanon tämän tietäen, että myös halukkuus luottamustoimiin on laskenut.

 

Pian kunnista häviävät sosiaalilautakunnat ja monta muuta tehtävää. Luottamustoimien määrä laskee edelleen ja niitä hallitsee suuri määrä kuntien palkollisia; viranhaltijoita.

 

Kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet eivät ole olleet ennen eikä jälkeen vaalien mitenkään huomion kohteena - koska kunnallinen itsehallinto ja kunnallisdemokratia ei ole suosiossa. Kansalais-asiakasnäkökulmasta puhumatta.

 Pentti Malaska muunsi nobelkemisti Manfred Eigenin havainnon luonnossa ilmenevistä, monistuvista ilmiöitä, hypersykleistä samaan ilmiöön yhteiskunnassa. On hyvien ja pahojen asioiden kierteitä, jotka monistuvat ja kopioituvat. Keräsin esimerkkejä hyvien asioiden kierteistä, hypersykleistä. Onko Sinulla omia hyviä esimerkkejä?

 

Kansalaistoiminnan uusi synty

Tarvitaan uudenlaista osallistavaa ja osallistuvaa, ilman ylhäältä annettua asialistaa syntyvää kansalaistoimintaa.

Parhaimmillaan se on silloin kun ihmiset itse sen spontaanisti synnyttävät. Se voi olla vastademokratiaa tai hyvien asioiden synnyttämistä. Se ei ala nollasta hyviä tekoja on tehty yhtiseksI hyväksi, hanttiin on pantu ja asian puolesta taisteltu. 

Nyt on vain uudet työkalut ja toinen henki.

 

Uudesta osallisuudesta on nähty jo mainiota esimerkkejä, joka on kuin kansallisten instituutioiden ja kansalaisliikkeiden ja omien yhteinen synnyttäminen jo yli 100 vuotta sitten.

Samaa on pakko aikaansaada uudestaan ihmisten omin toimin tähän jakantuneeseen maahan.

Tarvitaan kansalaisille osallistumisen keinoja, suoria vaikutusmahdollisuuksia, joihin somen ja verkostojen sähköiset vaikutuskanavat ja kansalaisoppositioiden vastademokratia ovat luoneet erinomaisia mahdollisuuksia.

Koskaan ennen vaikuttaminen ei ole´ollut näin helppoa kuin tietoverkkojen kautta.

 

Kansalaisaloite on siirtymässä puolueilta ja järjestöiltä kansalaisten ad-hoc toiminnaksi. Ihmisten käyttäytyminen ja kuplinta sosiaalisessa mediassa kuvastaa jo niin median kuin itse tietoyhteiskunnan kansalaisoppositionkin luonnetta;

 

1. ihmiset heräävät epäkohtaan ja asiaan.

2. He ottavat nopeasti kantaa, toimivat yhdessä nopeasti ja spontaanisti - ja siirtyvät pian jo uuteen.

3. Asialistaa ei voi tarjota koska asialistat eivät kiinnosta.

Vauhti syntyy vauhdissa.

 

Kuntalaisten on tämä vaikutusvaltansa hankittava itse somessa ja vertaisverkoissa ottamalla yhä enemmän asioita haltuun. Jopa Helsingissä tässä on edetty peninkulman saappailla, on syntynyt kivaa meinkiä ja parempi ympäristö asua.

 

Asia kerrallaan.

Yhtiöityvä ja yksityistävä paikallishallinto edellyttää vastademokratiaa suoraan asiansa ajajilta, mikään ei estä ajamasta myös hyviä asioita hyvän monistuvia hypersyklejä.

 

LUE, KATSO JA KUUNTELLE ASIAA KÄSITTELEVÄ LUKU KOLMAS ITSENÄISYYSTAISTELU KIRJASTA KLIK

 

 

 

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

OTA OSAA KESKUSTELUUN:

RADIOSSA

RADILOGO ohjelma ja Hegel.jpg
Olemme myös radiossa. Kuuntele lyhyt esittely
tai mene nettiradion ohjelmasivuille
Televisiossa
Näyttökuva 2019-1-2 kello 15.38.30.png
Osallistu
LINKKIPALLOMERI.jpg
kolmas_draft1 – Kopio.jpg
Tieto-ekirjat
Näyttökuva 2018-10-21 kello 18.53.41.png