• HYVÄN TOIMITUS

PYHÄNTÄ aloittaa: 1600 asukasta, jättiteollisuus -katso uskomattoman hieno tarina

Päivitetty: loka 11




SIIKAJOKILAAKSO


Miten kaukana kasvukeskuksista, ”keskellä ei mitään” sijaitseva alle 1600 asukkaan harvaanasuttu kunta voi olla Suomen teollistunein?

Miksi siellä on yksi pörssin parhaieten menstyvistä yrityksistä tekemässä Teille herkut suuhun korkean teknologian ja helllien käsien toimesta?

Ja miksi jopa Google hakee sieltä voimaa?

Se selviää MuuSuomi sarja 2. tuotantokauden ensimmäisessä ohjelmassa jossa kerromme kolmeakymmentä pinnaa sijoituksena jauhavasta elintarviketuotantomallista ala Pikku Pyhäntä.

Tervetuloa pöytään.

Tapaamme pyhäntäläiset uudestaan vielä monta uutta kertaa syksyn aikana.
Pysykää kanavalla uskomattoman menestystositarinan katsojina ja ihmeen todistajina.

Vastaus on: pitkäjänteisestä työstä. Pyhännällä on panostettu yi 50 vuotta elinkeinoelämän kehittämiseen, jotta kunnan elinvoima kasvaa ja tulevaisuuus saadaan turvattua.

Toinen selitys vahvalle teollisuudelle on paikallisuus.

Kaikki kunnassa sijaitsevat teollisuusyritykset ovat joko kunnan tai paikallisten yrittäjien perustamia.


Uskoa tulevaisuuteen luo myös tällä hetkellä Suomen suurimman tuulipuiston, Piiparinmäen tuulipuiston, rakentaminen. Pyhännän kunnan ja Kajaanin kaupungin yhteinen hanke tuo Pyhännälle 32 tuulivoimalaa.


SUOMEN SUURIN SINAPPI&KETSUPPITEHDAS ON PYHÄNNÄLLÄ.


MuuSuomi -tarinoita kehäykkösen paremmalta puolelta ohjelman tuotantoryhmä on jututtanut, kohdannut ja ihmetellyt kolmea uutta pikkupaikka-jättiläistä; Pohjois-Pohjanmaan Pyhännän, Päijät-Hämeen Sysmän ja Koillis-Uudenmaan Lapinjärven ihmeiden tekijöitä kesän aikana ja syksyn koittaessa.



Pyhännän ihmeet


Tuota kurjistuvien paikkojen lainalaisuutta koskevaa ennakkoluuloisuutta koskien ovat ainakin tekijät häpnaadiila lyötyjä.



Otetaanpa seuraavaksi esimerkiksi teollinen ihmekunta Pyhäntä ja 1600 pyhäntäläistä.

Siellä huomattiin väestökadon ensimerkit jo 60-vuotta sitten. Maalaisliiton miesten ja muiden toimesta tultiin tulokseen, että vastaus on teollisuus, teollisuuslautakunta perustettiin ja valittiin tietysti puuteollisuus lajiksi. Kunta teki viemärit, hallit, veti sähköt ja valitsi firmalle 28-vuotiaan johtajan Veijo Sydänmetsän.

Se oli hyvää herraonnea, jota Pyhännälle on sittemmin siunaantunut puolen vuosisadan ajan. Sydänmaan perheen omistuksessa on syntynyt nykyinen maan toiseksi suurin valmistalokonserni PRT-tuote, joka käsittää tunnetut talobrändit Jukka-talot, Kontio-tuotteet ja Lapplitalot tytäryhtiöinä.

Veijo Sydänmetsästä muodostui - kunnan aloitteen kautta Pyhännän suurmies, jonka yritysten menestys on merkinnyt valtavaa lisäaaltoa Pyhännän taloteollisuudessa, josta esimerkkinä ovat myös LappWallin komeat tehtaat ja saunarakentamisen innovaatiosta kasvaneen Salvoksen tehtaat.


Täällä syntyy Jukkataloja liukuhihnalla.


Kun kasvu alkoi kiihtyä Sydänmetsän talotehtailla huomasi nykyinen teollisuusneuvos, että myös puumiesten vaimoille pitää löytyä maatalouspitäjästä töitä. Perustettiin ruokapuolen yritys - kunnan toimesta sekin, ensin tekemään paahdettua sipulia, josta pian siirryttiin mausteisiin ja kastikkeisiin. Tänään Maustaja Oy tuottaa 60 prosenttia Suomen sinapista ja ketsupista. Maustaja toimii vahvana sopimusvalmistajana ilman omia brandeja. Se valmistaa ja pakkaa tunnettuja tuotemerkkejä mm. Turun Sinappia Unileverille Puolan harhamatkan jälkeen.


Salvos tekee taloja valmiiksi pihaan.


Maustaja kokeili myös chipsien valmistusta, joka on nyt johtanut Suomen mantereen suurimman toimijan Real Snacksin syntyyn. Real Snacks Oy ja innovatiivinen valmisruokavalmistaja, hurjaa vauhtia kasvava lippulaiva ruokatehdas Feelia listattiiin Fodelia-konsernin osina Helsingin pörssiin Nasdaq North star-listalle kotiosoitteena Pyhäntä viime vuonna. Fodelia kasvoi 2019 reilut 30 prosenttia arvoltaan ja nytkin koronaoloissa 20-25 prosentin vauhdilla.


Jukka Ojala kertoo kuinka hyvin pitkään Feelian ruoka säilyy ja miksi se voidaan tehdä alle parin euron/annos.


Pyhännän työpaikkaomavaraisuus on on yli 130 prosenttia, teollisia työpaikkoja on yli 60 prosenttia, maatalouden työllistäessä enää 7 prosenttia työvoimasta.

Kunta näki, teki ja antoi markkinatalouden puhua.

MOT.


KAKS ̶ Kunnallisalan kehittämissäätiö nostaa 30-vuotisen juhlataipaleensa kunniaksi esiin pienten kuntien elämää, erikoisuuksia ja vahvuuksia. Se tukee MuuSuomi ohjelmaa.

HYVÄN PÄIVÄ:


KOLMAS ELÄMÄ AlfaTV lauantaisin klo 16.30-17.30 10.10.2020 alkaen, kahdeksan osaa. Isäntänä Veli-Antti Savolainen, ohjaaja Markku Veijalainen.


MUUSUOMI tv -ohjelma Hyvän Päivässä, tarinoita Kehä ykkösen paremmalta puolelta.


UUSINTALÄHETYKSET:

MAANANTAINA KLO 15.00-16,00 ALFATV

KESKIVIIKKONA KLO 11.00


Lisäjakeluja:



YOU TUBE: HYVÄN PÄIVÄ:




https://www.youtube.com/channel/UCUAMDFOJl2jD1yHPVE4bWsQ


KUMPPANIMEDIA: kaks.fi

Pyhännän, Sysmän ja Lapinjärven sivut


SIIKAJOKILAAKSO



1,258 katselukertaa

© 2017- BY VELI-ANTTI SAVOLAINEN ". Proudly created with Wix.com