Tule pikalukumatkalle vanhenemisen taitoihin.

Tällä palstalla opitaan vanhenemisen taitoja. Ole hyvä. Kolmas elämä on kirja jota täydentää 100+ lisälukemisto kahdessa muodossa.

Tämän sivuston Facebook-ryhmän tiedostot kootaan myös tähän . ja lisäksi on vielä toinen erilainen 100+ vanhenemisen taito lyhytjuttukokoelma täällä.

12.tarina

ME seitsenkymppiset

OLEMME PYSYNEET KIINNI

NUORENA OPITUSSA

Me sodan ajan ja sen jälkeisen Suomen lapset olemme asenteeltamme forever young, ikuisesti nuoria vanhuksia.

Silti, vaikka me olemme kotosin ankeista oloista, useimmat.

Suurten ikäluokkien syntyvyys oli suurinta evakkokarjalaisten ja asutustilallisten parissa.

Suuret ikäluokat ovat siis hengissä selvinneiden sotilaiden lapsia. Elämänusko ja hukattu nuoruus, pitkä juoksuaika, innoitti rankasta sodasta palanneita sotilaita perheen perustamiseen.

Valtio antoi palkkioksi ja vallankumouksen pelossa rintamamiehiile ja 400 0000 Karjalan evakolle - pakolaiselle - maata, rakensi arava-asuntoja ja maksoi lapsilisiä, samalla elinolot alkoivat hiljalleen kohota. Taloudellisesti asutustoiminta oli mittava investointi.

Suomi menetti 12 prosenttia maa-alastaan Neuvostoliitolle sodan seurauksena.

Suomen Kuvalehdessä (7/1950)kirjoitettiin vielä kuusi vuotta sodan päättymisen jälkeen karjalaisten asutustoiminnasta otsikolla ”Puolet tehty”:

”Oltakoonpa sodan jälkeisestä asutustoiminnasta mitä mieltä tahansa, ei kukaan voine kieltää, että karjalainen asutus on ollut ja on kansallinen välttämättömyys. Sen suorittamisesta ei saa tinkiä. Siihen on varat saatava vaikka kiven silmästä. On syytä huomauttaa, että karjalaiset rakentavat suureksi osaksi omilla varoillaan, sillä korvauksia on pidätetty kokonaista 35 miljardin markan arvoista. Ei ole varaa tänäkään vuonna hidastaa ja vaikeuttaa karjalaisten asutusta, vaan on painettava täyttä vauhtia eteenpäin. Sodan raskaina päivinä annetut kauniit lupaukset yhteisen taakan tasaamisesta on ainakin tässä lunastettava. Karjalaiset itse hoitavat oman osuutensa.”

Suurten ikäluokkien elämä ja ikääntyminen liittyy yhteiskunnan ennätyksellisen nopean elintason kasvun, palvelujen ja sosiaaliturvan lisääntymisen, mahdollisuuksien avartumisen, tasa-arvoistumisen ja kaikkinaisen avarakatseisuuden ja oppimahdollisuuksien ja naisten aseman demokratisoitumisen kanssa.

Koulutusvalinnat ovat myös erottaneet suuria ikäluokkia. Maalla ja pienissä kaupungeissa suuria ikäluokkia olivat nuoret työläiset ja maatalouden ammattiryhmät. Etelään muuttaneet etenivät puolestaan virkamiehinä ja elinkeinoelämässä. Työteliäs ihminen pystyi kuitenkin etenemään myös ilman koulutusta. (Hoikkala 1999; 419.) Jo lapsesta asti suuret ikäluokat tottuivat työn tekemiseen. Työhön opittiin jo varhain, ja vanhemmat välittivät lapsilleen vahvasti työn tekemisen arvostuksen.Suuret ikäluokat arvostivat työtä joka toi tekijälleen myös kunniaa. Kyse ei ollut siis herrojen asemasta, vaan aivan normaalista työstä.

Elämämme on ollut muutosta murroksen perään, erityisesti tekniikan kehitys on ollut nopeaa. Jo 1960-luvun arvomurros oli raju, mikä synnytti sukupolvikonfliktin suurten ikäluokkien ja aikaisemman sukupolven välillä.

Yhteiskunnan koneellistuminen on muuttanut työtä kuin vapaa-aikaakin. Suuret ikäluokat ovat kokeneet ja myös itsekin saaneet aikaan yhteiskunnan ennennäkemättömän vaurastumisen.

Suuret ikäluokat ovat kasvaessaan hyvinvointiyhteiskunnan pioneereina avanneet tietä kaikkien paremmalle elämälle.

Tilastokeskuksen väestörakennetilaston mukaan Suomessa oli vuoden 2019 lopussa 874 314 vähintään 70 vuotta täyttänyttä henkilöä. Heistä 370 405 oli miehiä ja 503 909 naisia. 70 vuotta täyttäneiden määrä on kasvanut kolmessa vuodessa 100 000 henkilöllä.

Maastamuutto on pienentänyt eniten suuria ikäluokkia. Se verotti joukkoa 1960- ja 1970-luvuilla yhteensä lähes 50 000 henkilöllä. Suuri osa lähti siirtolaisina Ruotsiin.

Vanhuus vie vähitellen ruumiillisia voimavaroja, mutta ei hengenvoimia, vaikka tästä joukosta keskimäärin oikeisiin töihin mentiin jo 17-vuotiaana.

Eläke alkoi karttua kuitenkin vasta 23-vuotiaana nykyistä myöhemmin. Sekin on syytä tietää.

KYSYMYS: KUINKA PITKÄN TYÖURAN SINÄ TEIT?

13. tarina. Oma koti kullan kallis - aina vain

MEISTÄ TULI RIKKAITA ASUMISEN AVULLA

Sodan jälkeen 1944- Suomen vaikein ongelma oli sijoittaa pojista miehiksi rintamalla kasvaneet miehet ja Karjalan pakolaiset.

Ratkaisuna isämme ja äiteemme raivasivat kivikkoa pelloksi rintamamiestiloilla tai kyhjöttivät pienissä aravissa evakossa.

Sodanjälkeinen asutustoiminta niin maalla kuin kaupungeissa oli valtava isiemme ja äitiemme voimannäyte joka osui lapsuusvuosiimme.

Meistä nyt eläkeiässä olevista tuli aikuisina nykyiseen verrattuna halpojen asuntojen omistajia 1970-1980-lukujen inflaatioiden avittamina.

Jo vuonna 1975 omistusasujia oli Suomessa 42 prosenttia mutta 15 vuodessa omistaminen oli kasvanut rajusti; vuonna 1990 omistusasujia oli jo 82 prosenttia plus sadat tuhannet Ruotsiin menneet.

Sen seurauksena olemme nyt seitsenkymppisinä maan vaurain ikäryhmä - ”kohortti”. Samalla meitä on seurannut sosiaalinen nousukierre, jota mikään aiempi eikä jälkeinen sukupolvi ole kokenut.

ASUNTOVARALLISUDEN SYYT

Sodanjälkeinen välitön asuntorakentaminen keskittyi aluksi maaseudulle, mikä johti väestökeskuksissa asuntopulaan. Siirtoväen ja sotilaiden maareformin lisäksi tarvittiin huoneistojen jaon sijaan pysyvämpiä ratkaisuja kaupunkeihin. Arava oli valtava menestystarina 1949-1970 ja vielä aluerakennuksen ajan Suomessa 1968-1990. Järjestelmän avulla on rahoitettu vuosina 1949-2005 kaikkiaan 727 000 asunnon rakentaminen, eli 47 prosenttia ennen kuin arava ”pantiin lihoiksi.”

Helsinki alkoi kasvaa rajusti.

Vuoden 1946 alun suuren alueliitoksen myötä Helsingin pinta-ala kasvoi noin 475 prosenttia, tällä Helsinkiin liitetyllä alueella asui noin 51 000 asukasta. Vuosien 1946 ja 1956 välisenä aikana Helsingin väkiluku kasvoi vielä 70 000 asukkaalla, nousten vuoden 1946 340 000 asukkaasta vuoden 1956 410 000 asukkaaseen.

Seuraavan haasteen kaupungille loi yhteiskunnan rakennemuutos ja voimistunut maaltamuutto, sillä Helsingin seudun väkiluku kasvoi 1960-luvulla noin 170 000 hengellä.

Vaikka elintaso on noussut selvästi 1960-luvuta lähtien oli asumisen taso vielä 50-vuotta myöhemmin samalla tasolla kun laskee palkan ja asunnon hankintahinnan suhdetta, viime vuosien sijoituskeinottelu ja asumistuet ovat huonontaneet tilannetta.

NYT

Vuoden 2019 lopussa Suomessa oli reilusti yli kolme miljoonaa asuntoa, joista noin joka kymmenes oli vailla vakituista asukasta. Tyhjien asuntojen määrä on lisääntynyt 2000-luvulla lähes 130 000 asunnolla jo ennen koronaa.

Keinottelu ja yhteiskunnan tuki leimaa suomalaista asumista.

Asumisen tukia koko väestölle maksettiin vuonna 2019 yhteensä lähes 2,4 miljardia euroa, asumistukea sai yhteensä 831 324 henkilöä..

Koko väestöstä noin 15 prosenttia kuuluu ruokakuntaan, jolle maksetaan asumistukea.

Helsingissä yleistä asumistukea saa liki 20 prosenttia ruokakunnista. Turussa (24,5%), Joensuussa (24,4%), Tampereella (23,7%) ja Jyväskylässä (23,5%) ovat yleisen asumistuen saajien osuudet vielä suurempia.

VANHAT ASUKKAAT

Katsotaanpa kaikkein vanhimpien asuinolosuhteita. Lukujen kanssa eläkepommiajattelu purkautuu tässäkin.

75-vuotiaita suomalaisia on puoli miljoonaa, joista enemmistö asuu pientaloissa. Kolmasosa ikääntyneistä omakotiasujista asuu yksin.

Kaikista 75 vuotta täyttäneistä kotona asuvia on 93 prosenttia. Yli puolet 75 vuotta täyttäneistä asuu joko omakotitalossa, paritalossa tai rivitalossa. 43 prosenttia ikäihmisistä asuu kerrostalossa.

Hekään eivät siis ole ”hoivaongelma” koko ryhmänä vaan itsenäisesti eläviä kansalaisia.

Kotona asuvista 75 vuotta täyttäneistä vain hyvin pieni osa tarvitsee kotihoitoa. Säännöllisen kotihoidon piiriin kuului vajaat 57 000 ikääntynyttä vuoden 2017 lopulla (THL 2018), kun kotona asuvia vuona 2018 oli noin 475 000.

Vuonna 2000 haja-asutusalueilla asui Suomen asuntoväestöstä 17 prosenttia ja ikääntyneistä 20 prosenttia. Taajamissa asuu koko väestöstä jo 86 prosenttia ja ikääntyneistäkin 84 prosenttia.

Yksin asui 75 vuotta täyttäneestä asuntoväestöstä vuonna 2000 hiukan yli puolet, vuonna 2018 enää 47 prosenttia.

Iäkkäistä yksin asuvien osuus on siis laskenut 2000-luvun aikana neljä prosenttiyksikköä.

Elämme pidempään myös yhdessä

ME OLEMMME ROCK and ROLL

Nykyiset 70-85-vuotiaat ovat nuorisokulttuurin keksijät ja ensimmäiset toteuttajat.

Rock´n&roll alkoi kehittyä omaksi tyylisuunnakseen Yhdysvalloissa 1950-luvun alussa, kun amerikkalainen valkoinen country-iskelmä, jazz, blues, gospel ja rhythm & blues sekä vauhdikas boogie-woogie-pianomusiikki alkoivat sekoittua toisiinsa.

Ne olivat afrikkalaisperäistä Amerikkaan siirtynyttä mustien musiikkia, johon sekoittui myös eurooppalaisia musiikkivirtauksia.

Amerikkalainen iskelmä kumpusi maan varietee- sekä show-musiikista. Blues kehittyi hengellisestä gospelista ja rhythm & blues oli bluesin riemukkaampi ja rytmikkäämpi muunnos. R & B:n osuus rock & rollin kehittymiselle oli keskeinen. Rock & roll olikin sen suorasanaisempi, seksuaalisempi, iloisempi ja yksinkertaisempi muunnos.

Sitten tietysti amerikkalainen bisnesvainu heräsi; nuoruus keksittiin 1950-luvun Yhdysvalloissa alkaneena ja suurten ikäluokkien kulutustulevaisuuden ilmiönä.

Muutos on raju; kun aiemmin isot lapset oli kategorisoitu pikkuaikuisiksi ja jo vähän vartuttuaan siirretty suoraan kovaankin työelämään niin toisen maailmansodan ajan lasten nälkä uuteen ja babybuumi sekä pidentynyt opiskeluaika synnyttivät kokonaan uuden uuden elämän vaiheen synkkien aikojen hellittäessä.

Uuden nuorisokultuurin tunnuksia oli selkeä erottautuminen aikuisten tyylistä: ulkonäkö, muotimaku, puhuttu kieli. Tapahtui nuorisomusiikin synty – musiikkityylit toivat mukanaan heimouttavan pukeutumis-ja käytöstyylin: rock’n&roll, farkut ja nahkatakit.Tämä oli isille ja äideille kauhistus pian jo pelättiin nuorison ajautuvan siveettömyyteen ja rappioon.

Uusi tyyli levisi Suomessa suurissa kaupungeissa, ennen muuta Helsingissä. Elokuussa 1956 Linnanmäellä esiintyi amerikkalainen musta lauluyhtye Deep River Boys- suomalaiset kuulivat ensimmäisen kerran elävää rock & rollia, muun muassa Bill HaleynBill Haleyn myös tunnetuksi tekemän "Rock Around The Clock".

Sitten Bill Haleyn rokkileffa otettiin elokuvateatteri Edison ohjelmaan 28.9.1956. Siitä tuli suuri menestys. Elokuussa 1956 lehdistö kiinnostui myös Lontoon rock & puhjenneista roll-mellakoista. Pian mediassa alkoi ilmestyi artikkeleita uudesta nuorisoa villitsevästä musiikista vaikka ilmiö ei saavuttanutkaan samaa voimaa kuin jenkeissä ja Britanniassa.

Kiistatta 1950-luvun jälkipuolisko ja 1960-luku olivat länsimaissa kuitenkin ”nuorisomusiikin” ja siihen liittyvän fanikulttuurin läpimurron alku.

Sen ajan suomalaisen median ja kulttuuri-ilmapiirin luomat puitteet olleet nuorisokulttuurin kehitykselle kovinkaan suotuisia. Suomi oli länsimaihin verrattuna äänilevykaupan takametsä,

Silloisen Yleisradion väestöä suojeleva, kansanvalistus-henkinen ohjelmistopolitiikka piti kevyen musiikin radiosoiton poissa eetteristä. Tässä kontekstissa nuorisomusiikin eri tyylien voimakas nousu ja laajamittaisten fandomien, fanikulttuurin rakentuminen näyttivät varsin epätodennäköisiltä kehityssuunnilta.

Kyse ei kuitenkaan ollut vain musiikistavaan myös muodista, aatteista, soundeista, musiikkiteknologiasta, sähkökitara ja kovaääniset ja myös kirjallisuudesta.

JD Salingerin ”Sieppari ruispellossa” on monia nuorisopolvia puhuttanut kertomus murrosikäisen Holden Caulfieldin nuoruuden ahdistuksesta. Alunperin vuonna 1951 alun perin julkaistu kirja kertoo. Murrosikäisestä Holdenista, joka lopettaa koulun, lähtee enempää harkitsematta sisäoppilaitoksesta kotikaupunkiinsa New Yorkiin viivytelläkseen sen sykkeessä muutaman päivän ennen kodin ja vanhempiensa kohtaamista. Kirja kertoo siis vain parin kolmen päivän sattumuksista.

Kirjan ajattomuus on sen rohkeudessa ja rajussa tabujen rikkomisessa. Sen seurauksena alkoi myös uuden asenteen näkyminen James Deanin elokuvaa Nuorta kapinallista ja tietenkin Elviksen ja kumppaneiden luoman nuorisomusiikin ja –kulttuurin syntyä myöden.

Holdenin elämäntapa synnyttäisi nykyajankin 17-vuotiaissakin säpinää, on murrosiän kuvauksena yllättävän ajaton.

Nuorison käytös, ulkonäkö, tanssityylit saivat vanhemmat takajaloilleen. Ensireaktio oli 1950-luvun lättähsttukeskustelu jossa muotivaikutteet oli saatu Ruotsista jazz-swing diggareilta.

Englantillaiset teddyjannut olivat seuraavia vaikuttajia. Lättähatut eivät siis olleet vielä rokkinuoria tiukoissa housuissa ja pojat lättälierihattu päässään, giltsit sifonkihuiveissaan ja tiukoissa jumppereissaan.

BACK TO THE SIXTIES

Nuorison läpimurto tapahtui Suomessa vasta 1960-luvulla-Ensin tulivat Lasse Liemola ja Pirkko Mannola; ensimmäiset nuorisotähdet uuden ajan ja elokuvalakon siivittäminä. Tästä ajasta; 60-luvusta kertoo seikkaperäisesti Markku Veijalainen uudessa kirjassaan ”Back to the Sixties”, todistaen miten iso vaikutus sen ajan musiikilla on ollut ja on kokonaisen sukupolven piirissä.

Nuorisokulttuurin vahventuminen 60-luvulla:

Kaikkien aikojen ilmiö oli the Beatles ja Rolling Stones brittibändit - beatlemania 60-luvulla Pian musiikki oli myös tärkeä yhteiskunnallisen vaikuttamisen väline; rauhanlaulut, protestilaulut ja valtaapitävien arvosteleminen…

Rockin rinnalle syntyi myös Popmusiikki eli pop, joka kehittyi 1950-luvun puolivälissä pehmeämpänä vaihtoehtona rockmusiikille. Pop tehtiin erityisesti nuorisolle, yleensä yksinkertaisten rakkauslaulujen muodossa.

Popmusiikki on omaksunut vaikutteita muiden populaarimusiikin tyylien, kuten rockin, kehityksestä ja ottanut käyttöön niiden tapaan myös uusimmat teknologiset innovaatiot ja soundit.

Aluksi pop oli melkoista lällärikamaa 1vuosikymenen vaihteessa päivän sana oli kiltti ja reipas highschool pop eli teini-iskelmä, jonka suurimpia tähtiä olivat Ricky Nelson, Paul Anka, Pat Boone ja Cliff Richard.

Tätä seurasi twist...

TAPAHTUMIA PLS: LUETTELE LISÄÄ:

1963

Yleisradion vastaus merirosvoasemien popvirralle on kevyen musiikin uusiohjelma SSoundsin rautalankaversio ”Emmasta” ilmestyy.

Ensimmäinen suuri vientimenestys: Rauno Lehtinen säveltää ”Letkiksen”, joka nousee paria vuotta myöhemmin maailmanhitiksi.

Samaan aikaan landella on tangokuume kiihkeimmillään.

Ensimmäiset folk-ryhmät perustetaan.

1964

Beatlemania on huipussaan.

1965

Irwin Goodmanin toinen single ”Työmiehen lauantai” joutuu alkoholiviittausten vuoksi Yleisradion soittokieltoon.

Muualla tuntematon brittiyhtye The Renegades villitsee Cadillacillaan Suomen nuorisoa.

1966

Protestilaulut nousevat muoti-ilmiöksi.

Danny aloittaa spektaakkelimaiset kesäkiertueensa.

Pori Jazz aloittaa.

M.A. Numminen laulaa sukupuolivalistusoppaiden tekstejä ja herättää pahennusta Jyväskylän Kesässä.

Vaihtoehtomusiikkia julkaiseva Love Records perustetaan.

....

Me olemme forever young, ikuisesti nuoria vanhuksia.

Tilastokeskuksen väestörakennetilaston mukaan Suomessa oli vuoden 2019 lopussa 874 314 vähintään 70 vuotta täyttänyttä henkilöä. Heistä 370 405 oli miehiä ja 503 909 naisia. 70 vuotta täyttäneiden määrä on kasvanut kolmessa vuodessa 100 000 henkilöllä.

Kuuntelemme lauantaisin yleisradiosta vanhempiemme toivottujen levyjen sijaan entisten nuorten sävellahjaa ja käymme lastenlastemme kanssa rockfestivaaleilla tai kaverien kanssa joraamassa Back to the Sixties risteilyillä yllämme oman aikamme nuorten vaatteet.

Vanhuus vie vähitellen ruumiillisia voimavaroja, mutta ei hengenvoimia.

Jatkuu…

15. TARINA. OTIMME POLITIIKAN HALTUUMME 50 VUODEKSI

-MUTTÄ LÄHDIMME MYÖS POIS

Kaikilla kansoilla on oma muistinsa joka vaikuttaa kansakunnan käytökseen.

Muisti syntyy omasta elämästä ja ryhmäkokemuksena historian draaman kansallisessa tai heimollisessa saatossa.

Draaman suurten tapahtumien huiput - nykyään mediakohun ja klikkausjournalismin synnyttämän kroonisen kiireen: kanapäisen otsikkosäntäillyn ikijatkumo, tuovat siihen muistiin pikakohut ja lopulta vain hyvin lyhytkestoiset leimansa - sukupolvien mitassa.

Lopulta vaikutuksensa on kuitenkin vain ison kuvan, kokemustiedon ja sukupolvikokemuksen siirrolla; voimallisimmin isovanhempien, omien vanhempien ja oman elämän itse koettuina ja siten ymmärrettävinä kokemuksina.

Suomalaisille kansallinen muisti liittyy eniten omaan asemaan, Ruotsin vallan aikaan, Venäjän osana olemiseen, itsenäistymiseen Venäjän sorron alta, omaan kahtiajakautumiseen: kansalaissotaan.

Sodat talvi- jatko- ja kylmä sota pelottavat yhä ja luovat syvät kokemukset joiden kautta katsomme nykyhetkeen. Venäjä on omakuvamme keskiössä vaikuttaa siihen enemmän kuin länsi johon katsoimme kuuluvamme.

Liittyminen Euroopan Unioniin on kansallismuistissa vielä nuori asia, mutta on muuttanut meitä.

Länsi on mahdollisuus, mutta Venäjän uhka ja pelko alitajunnassamme määrää myös kansallismuistissamme miten suhtaudumme länteen.

Kaikki ennustivat, että suuret ikäluokat jäävät tulpaksi nuorempien eteen. Ei sentään; Vanhanen, Heinäluoma, > Katainen, Urpilainen, Arhinmäki ja Ville Niinistö ensin, sitten 2019 Marin, Ohisalo, Kulmuni > Saarikko, Andersson…Kestokasvoja on jäljellä enää Ike Kanerva ja Erkki Tuomioja, joka entisenä nuorena on nyt eduskunnan vanhin ja täydessä iskussa.

Muistelin sukupolvea Tuomiojan kanssa viime keväänä kameran edessä, siitä pätkä oheisella videolla alla.

POLITISOITUNUT NUORUUTEMME OLI RADIKALISMIA

Meitä 1950-60-lukujen nuoria on pidetty radikaaleina 1970-luvun taistolaisiin kommunisteihin sekoittaen. Me plimmekin 1968 saakka radikaaleja mutta emme vielä kommareita.

Mehän olemme itseasiassa saaneet hyvin ”perinteisen” kasvatuksen.

Itse radikaalina sosialistina esiintyneen Paavo Lipposen vanhoilla päivillään esittämä arvio on moosesmaisuudessaan suora:

"Henkisesti poteroitunut, sodan edellisen sukupolven yhä hallitsema Suomi tarvitsi luovien voimien vapauttamista, isänmaan myyttien tuuletusta, yhteiskunnassa kasaantuneiden ongelmien avointa käsittelyä. Niin kuin Jouko Tyyri totesi, vain nuori polvi kykeni harjoittamaan väistämätöntä kansallista itsekritiikkiä.

Traditiosta ponnistaen 1960-luvulla noottikriisin kokenut nuori polvi omaksui Matti Klingen luonnehtimalla tavalla "yhteiskunnallisen radikalismin ja reaalipolitiikan".

Uuden kansallisen suunnan tavoittelu tiivistyi nuoruudessamme toisaalta Kekkosen ulkopolitiikan kannattamiseen ja kehittämiseen, toisaalta uuden poliittisen voimatasapainon ja eheytymisen tavoitteluun porvarillisen ylivallan aikakauden lähestyessä loppuaan. Yhdysvaltain ja Länsi-Euroopan opiskelijaliikehdinnästä poiketen suomalainen 1960-luvun radikalismi ei ollut mitään anarkistista "kukkaisvaltaa".

"Meidän kulttuuriradikaalimme eivät olleet myöskään harmittomia hippejä, vaan tarkoituksellisesti vanhempaa polvea provosoivia, tahallaan huonosti käyttäytyviä hegemonian haastajia. Niin kuin kirjoitin Ylioppilaslehdessä Ylioppilasteatterista Lapualaisoopperan vuonna 1966, "siellä pilkataan vanhoja arvoja ja rakennetaan uusia". Uusia arvoja rakentavat radikaalit ponnistivat traditiosta, mikä merkitsi henkilökohtaisen osaamisen ja korkealle asetettujen tavoitteiden korostumista."

Nopeasti modernisoituva yhteiskunta pakotti 1950–1960-luvun nuoret valitsemaan ammattinsa vailla edeltävien sukupolvien mallia.

Se sopeutti heitä osaksi koneistoa änkyröitä myöden.

16 tarina. VANHUUS TULEE KUNNILLE PROFIITIKSI

Korjataanpa taas väärinkäsityksiä eläkepommilaisista.

Suuresta osasta iäkkäiden ihmisten asioista päätetään suoraan kunnissa.

Peräti 95 prosenttia eläkeläisistä elää kolmatta elämänsä itsenäisesti, kaksi kolmannesta vailla taloushuolia. Kolmanneksella eläkeläisistä eläke oli 2019 alle 1 250 euroa kuukaudessa.

Kunnat ja kuntayhtymät käyttävät noin 44 miljardia euroa vuodessa palvelujen järjestämiseen ja kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseen. Menoista noin puolet katetaan veroilla, neljännes maksuilla ja myyntituloilla ja vajaa viidennes valtionosuuksilla.

Sote-uudistus, tämänkertainenkin, luo kuntien säilymisen kannalta mielenkiintoisen rahanjakouudistuksen: ikäihmisten korkeiksi sanotut sote-kulut siirtyvät ensin valtiolle ja sieltä sitten maakunnalle (siis kuntien>valtion pussista>>), mutta samojen ikäihmisten jäljelle jäävä noin 10 prosentin osuus kuntaverotuloista jääkin kunnalle tuloksi.

Kuntien valtionosuuksissa voidaan ottaa huomioon joitakin korjauskertoimia, mutta loppusummapeli kannustaa itseasiassa panostamaan eläkeläisiin, joiden ”kannattavuussuhde” kuntiin paranee.

Valtiovarainministeriön selvityksestä vuodelta jo 2017 ilmenee, että Suomessa ansiotulot kasvoivat 1,8 prosenttia mutta eläketulot 3,1 prosenttia

Eläkkeiden euromäärä on kasvanut vuodesta 2011 lähtien 26,6 prosenttia, eli kunnalle maksettu vero on kasvanut samassa suhteessa. Eläkeläiset eivät ole kunnalle enää kuluerä vaan kasvava tuloerä.

KUNTIEN KANNATTAISI LEVITTÄÄ ELÄKELÄISILLE PUNAINEN MATTO KAUPUNGISTA MAALLE...

Palkkatulosta vähennetään kunnallis- ja valtionverotuksessa sosiaalivakuutusmaksujen (pois lukien sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu) lisäksi tulonhankkimisvähennys ja kunnallisveron ansiotulovähennys. Näitä, kuten muitakaan palkkatulojen hankkimiseen liittyviä vähennyksiä ei saa eläketulosta joidem ”kate” on siten parempi kunnille.

Eläkkeensaajien keskimääräinen kokonaiseläke oli 1 762 euroa kuukaudessa vuonna 2020. Se on 46 euroa enemmän kuin vuonna 2019. Mediaanieläke vuonna 2020 oli 1 534 euroa kuukaudessa.

Iäkkäät eivät ole julkisen talouden uhka tai kuluerä, vaan aktiivisia yhteiskunnan jäseniä ja oman elämänsä hallitsijoita suurella kulutusvoimalla.

17. tarina.PITÄISKÖ MUMMUN JA UKIN ANTAA PALAA?

VANHAT OVAT KAIKISTA RI/AKKAIMPIA

Vielä te peritte- jos nyt ehitte…

Vuonna 2016 suomalaisista 64-75 vuotiaista tuli vaurain ikäryhmä, jonka varallisuudesta enää puolet oli asuntovarallisuutta, toinen puoli realivarallisuutta ja rahoitusvaroja.

Ihmiskunnan ja kaikkien sen ihmisten suurin Unelma elää pidempään on toteutunut viimeisen kahden sukupolven aikana, elinajan odotteemme on noussut jopa 30 vuodella sotia edeltävästä ajasta.

Olemme saaneet mahdollisuuden kolmanteen elämään; pitkään aktiivisen, loman kaltaisen vanhuuden vapauteen, useimmat myös vauraampina kuin koskaan historiassa.

Eläkeläiset ovat aikaisempia vauraampia kuin koskaan, vauraus perustuu suurelta osaltaan asuntovarallisuuteen. Monet meistä kuitenkin asuvat isoissa asunnoissa kituuttaen menojensa kanssa. Monet asuvat kaukana läheisten turvaverkoistaan.

Systeemi ei toimi hyvin.

ENTÄPÄ JOS ALKAISIMME IHAN ITSE KÄYTTÄÄ VARALLISUUTTAMME?

Käänteinen asuntolaina on Hypopankin kehittämä, useimpien pankkien valikoimiin syntynyt kertalyhenteinen laina, jonka vakuutena on oma koti. Laina-ajan kuluessa lainasta maksetaan vain korot.

Käänteisen asuntolainan vakuudeksi tulevan asunnon omistus- ja määräysoikeus säilyy koko ajan asiakkaalla. Määräysvalta ei siirry pankille.

Laina-ajan päättyessä asiakkaalla on useita vaihtoehtoja: lainasumma joko maksetaan pois, laina-aikaa jatketaan tai laina muutetaan erissä lyhennettäväksi.

Jos asunnon vakuusarvoa on jäljellä, lainaa voi myös ottaa lisää. Näin käänteinen asuntolaina ei välttämättä pääty vakuutena olleen asunnon myymiseen.

Tavallisin syy seniorien käänteisen asuntolainan ottamiseen on yllättävä remonttitarve.

Hyvin harvat käyttävät sitä vielä kulutuksen rahoittamiseen.

NÄIN RIKKAUS ON LISÄÄNTYNYT

Varallisuustutkimuksia ikäryhmittäin on tehty Tilastokeskuksessa muutaman vuoden välein 1980-luvun loppupuolelta alkaen. Vanhat ikäryhmät ovat nousseet.nyt kärkeen.

Vuosina 2013 ja 2016 keskimääräinen nettovarallisuus on ollut suurin 65–74-vuotiailla.

Vuosien 1994–2009 tutkimuksissa korkein nettovarallisuus oli 55–64-vuotiailla ja 1980-luvun lopun tutkimuksissa 45–54-vuotiailla.

NÄIN IÄKKÄÄT ASUVAT

Yli 75-vuotiaita suomalaisia on puoli miljoonaa, heistä enemmistö asuu pientaloissa. Kolmasosa ikääntyneistä omakotiasujista asuu jopa yksin.

Kaikista 75 vuotta täyttäneistä kotona asuvia on 93 prosenttia, heillä on usein suuret asunnot. Yli puolet 75 vuotta täyttäneistä asuu joko omakotitalossa, paritalossa tai rivitalossa, vain 43 prosenttia kerrostaloissa. Yksin asui vuonna 2018 75 vuotta jo täyttäneistä 47 prosenttia.

He voivat hyvin ja elävät itsenäisesti.

Säännöllisen kotihoidon piiriin kuului vajaat 57 000 ikääntynyttä vuoden 2017 lopulla, kun kotona asuvia heistä oli 2018 oli noin 475 000.

Tämä kertoo kuinka vahvasti kolmasikäläisyys muuttaa yhteiskuntaa ja vanhentunutta kuvaamme vanhemmista kansalaisista.

18. tarina

. +65 SUKUPOLVEN SUURIN MUUTOS KOSKI NAISIA JA RAKKAUTTA.

Osa 1

Naisten vaikutusvalta Suomessa on syntynyt hitaasti, mutta varmasti kiihtyen suurten ikäluokkien myötä.

Olemme yhden sukupolven aikana kokeneet koko aiempaa historiaa suuremman muutoksen naisen asemassa. Se on ollut suurin tekijä Suomen hyvinvoinnissa ja onnellistumisessa.

Naiset saivat äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden Suomessa 1906 toisena maailmassa.

Vuoden 1907 vaaleissa eduskuntaan valittiin 19 naista, melkein 10 prosenttia kaikista.

Vasta 1970 naiset saivat jo yli 20 prosenttia kansanedustajista.

1983 naisten määrä eduskunnassa ylitti 30 prosenttia.

2007 ylitettiin 40 prosentin raja, Tasavallan presidenttinä oli nainen ja hallituksessa 60 prosenttia naisia.

Naisen on silti yhä hankalaa päästä herraksi. Vaikka positiivista kehitystä on tapahtunut, naisia on edelleen toimitusjohtajina ja hallitusten puheenjohtajina hyvin vähän. Sekä pörssiyhtiöissä (8 %) että valtio-omisteisissa yhtiöissä (16 %) toimitusjohtajana työskenteli vuonna 2018 kymmenen naista.

Sukupuolten välinen palkkaero on kuitenkin merkittävä. Vuonna 2018 naisten ansiot olivat keskimäärin 84 prosenttia miesten ansioista

Naisiin kohdistuva väkivalta on Suomessa merkittävä ongelma.

Valtataistelu sukupuolten välillä on asettanut meidät jopa vastakkain ja vihanpitoon, naiset ja miehet ovat ihmeissään miten tässä nyt ollaan uros ja naaras.

ELÄKELÄISTEN RAKKAUS

Kolmas elämä on sopeutumista uusiin mahdollisuuksiin myös parisuhteessa; on tavallista, että se ei suju samaan tahtiin jos eletään samanikäisyyttä tai tullaan eläkkeelle erilaisista tilanteista, kotoa tai työstä.

Joskus tästä seuraa taju erillisyydestä kun eletäänkin kahden eri elämän sijasta aamusta iltaan lisää yhteistä aikaa.

Olemme saaneet enemmän rakastumisia ja menettäneet sitkeyttä rakastaa. Tilastojen mukaan suomalaisen ensimmäinen avioliitto päättyy eroon 40 prosentin todennäköisyydellä keskimäärin 10 avioliittovuoden jälkeen

Paras neuvo, jonka eläkkeelle jäävä voi saada on kehotus tarkistaa odotustaso toiselle, kuinka kohtuullinen se on. Ei mies muutu työjuhdasta puheliaaksi vapaa-ajan sankariksi, jonka kanssa toteuttaa Venuksen avointa puhetilaisuutta toisen pyrkiessä jurottamaan yksin Marsin luolaan.

Rakkautemmekin on saanut uuden muodon, eroamme kumppaneistamme useammin kuin koskaan ja haaveilemme uudesta rakkaudesta raihnaisuuden rajalle saakka. Saamme lapsia yhä myöhempään ja hoidamme lastenlapsia yhä pidempään.

Meille ei riittänyt seksuaalisen ja naisten vallankumouksen syntyminen nuoruudessamme ehkäisypillerin avulla, vaan me haluamme haluta – vaikka Viagran avulla mummotunnelissa tavoittamaamme yön kontaktia.

Silti se päivä jona käsi tarttuu käteen ja siunaa ikuiseen matkaan on paras rakkauden unelma.

Jatkuu...

19. tarina. VANHA RAKKAUS ON TYYNTÄ ONNEA, osa 2

Kaikki eivät tule eläkkeelle jäädessään ajatelleeksi, että tilanne on uusi myös parisuhteelle.

Koska olemme terveempiä, pitkäikäisempiä, moniavíoisempia ja rikkaampia, me myös rakastamme vielä pidempään.

Tabut vanhasta rakkaudesta on omassa mielessä kaadettu, mutta nuorempien mieleen istutettu:- heistä meidän rakkautemme seitsenkymppisenä on jotenkin sopimatonta – Tasavallan Presidentin vauva on kuitenkin aika hieno juttu…

Vaikeaakin voi olla.

Jos töissä ollessaan on nähnyt puolisoa arkena vain aamuisin ja iltaisin, yhtäkkiä puolison kasvoja joutuu katselemaan kenties koko päivän.

Pitää oppia olemaan koko ajan yhdessä. Se on oma lajinsa jota korona valmensi.

Ihmissuhde on hienoimmillaan kun rakastuneiden elämä on päättymässä.

Kun todellisuus alkaa rakastetulta hämärtyä ja pelottava lähtö on jo ovella, rakkaan käsi omassa kädessä antaa turvan.

Kaikki elämästä tulee valmiiksi; tärkeysjärjestys selväksi, ihminen valaistuu, jäljellä on tyyni mieli ja kiitollisuus, siitä, että on saanut kokea rakkautta ja toisen läheisyyttä..

20. tarina: ENEMMÄN VANHOJA KAVEREITA - JA YKSINÄISYYTTÄ

Täällä Facebookissakin sen huomaa.

Jokaiselle on juhlaa saada läjäpäin syntymäpäivätoivotuksia vaikka jokaiselta.

Koskaan ennen ei ole näin paljon ystäviä ollut hollilla. Lapsuuden ja nuoruuden kaverit ovat yhteydessäsi ja kokoonkutsuttavissa.

Minusta se on hieno juttu.

Mikään vanhuspolvi ei ole ollut niin ystäväetuinen kuin nykyinen. Meitä yhdistää yhteinen hyvien aikojen, pitkän rauhan ajan, oman, uuden musiikin, kulutus- ja hyvinvointiyhteiskunnan syntyminen ja keskimääräisen vaurastumisen, jopa tulo- ja sosiaalisten erojen tasaantuminen.

Lääketiede pitää kaverit elossa pidempään, nuoruuden populaarikulttuuri on pysynyt yhteisenä kokemuksena. Kaiken seurauksena meitä plus kuusvitosia on enemmän kuin koskaan ennen tai jälkeemme.

Me ymmärrämme toisia, siksi myötätunto on hyvä voimanlähteemme.

Me auraammme latua uudenlaisille vanhoille päiville.Niinkuin me aurasimme latua uudenlaiselle nuoruudellekin 60 vuotta sitten.

Yksinäiyys on kamala kansantauti silti joukoissamme, onneksi hyvääkin tapahtuu siinä suhteessa. Yksin 75 vuotta täyttäneestä asuntoväestöstä vuonna 2000 asui hiukan yli puolet, vuonna 2018 enää 47 prosenttia. Iäkkäistä yksin asuvien osuus on siis laskenut 2000-luvun aikana neljä prosenttiyksikköä.

Eliniän, etenkin miesten eliniän piteneminen on mahdollistanut ikääntyneiden pariskuntien yhteiselon yhä vanhemmiksi. Vielä vuonna 2000 leskeksi jääneiden osuus oli suhteellisen merkittävä ikääntyneiden keskuudessa.

Miehiä ikäihmisistä oli 32 prosenttia vuonna 2000, kun vuonna 2018 heitä oli jo 40 prosenttia.

Aika kova juttu; me Hannu Hanhet historiassa.20. tarina:

24. MAINOSMIES JA NAINEN

Kuusikymmenluvulta lähtien kansakunta vaurastui nopeasti. Naisten panos kasvoi ja asema parani nopeasti, samalla sukupuolten roolit ja väliset suhteet sekoittuivat ja menivät uusiksi.

Mies- ja naisroolit jaettiin elämän näytelmässä poikkeavalla tavalla. Se hämmensi koko sukupolvea.

Uudet sukupuoliroolit ovat saaneet parannuksia naisen asemaan aikaan, mutta myös lyötyä uusia leimoja ihmisiin jossa vietit ja keho on tullut kauppatavaksi.

Aikamme toi myös, tietysti aina vallinneen, seksuaalisuuden esiin kaikessa, kaikkialla ja kaikille yhteiskunnassa, jossa silloinen vanha väestö eli paljon siveellisemmässä moraalissa ja vaati uuden menon kieltämistä monin eri tavoin.

Heidän mielestään suvunjatkamisen pyhästä hetkestä oli tehty julkinen huorinteko joka sateenkaaren myötä uhkaisi koko yhteiskunnan moraalia.

Moraalinen kauhistus ei syntynyt ekakertaa, eikä viimeistä.

Tällaista julkitulosta ei kuitenkaan oltu nähty.

Mainosmiehet päättivät, että tavara piti myydä naisen, iholla, rinnoilla ja keholla.

Me iltapäivälehdissä huomasimme, että lööpeissä ei ratkaisekaan otsikon, vaan kupin koko. Sama koski mitä tahansa mikä on ollut kaupan.

Hannu Tarmio antoi kirjassaan Neuvoja nuorelle kustantajallesatiirisen neuvon; "jos ei muuten käy kaupaksi, myy seksillä."

Vasta uusi vuosituhat synnytti metoon kaltaiset eikäy-käytännöt sukupuolten, mutta eivät eriväristen ihmisten kohdalle.

Taistelu ihmisen esineellistämistä vastaan jatkuu.

22 tarina: Köyhät vanhat 1…

PUOLIMILJOONAA KITUUTTAA VANHOILLA PÄIVILLÄ

Vuonna 2017 eläkeläisten toimeentulo oli keskimäärin 21 800 euroa vuodessa eli noin 1 800 euroa kuukautta kohden. Vuoteen 2000 verrattuna eläkeläisten tulot olivat kasvaneet reaalisesti 40 prosenttia.

Vuonna 2017 eläkeläisten pienituloisuusaste oli 60 prosentin rajan mukaan 14,1 prosenttia, hieman koko väestöä korkeampi. Alemman eli 50 prosentin rajan mukaan eläkeläisten pienituloisuusaste on puolestaan hieman alempi kuin koko väestössä.

Vuoteen 2000 verrattuna eläkeläisten ja myös koko väestön pienituloisuusaste on pysynyt suunnilleen ennallaan.

Silti:

Puoli miljoonaa eläkeläistä kituuttaa köyhyysrajan alapuolella.

Pienituloiset eläkeläiset ovat joutuneet hyvin tukalaan asemaan, jossa kansaneläkettä ja takuueläkettä saavien pienistä tuloista menee suhteettoman suuri osa terveyskuluihin.

Vanhat erityisesti yli 74-vuotiaat, joutuvat ongelmiin jossa vaikeudet kasaantuvat. Köyhyys aiheuttaa helposti terveydellisiä ongelmia, sosiaalista eristäytymistä, yksinäisyyttä ja digisyrjäytymistä.

Eläkeiän köyhyyden merkittäviä tekijöitä voivat olla työelämän ulkopuolelle jääminen, työssäolovuosien työkyvyttömyys, aiempi pitkäaikaistyöttömyys, pienipalkkaisuus, sairaudet – tai näiden kaikkien yhdistelmänä huono eläkertymä. Pulmiin kuuluu myös kallis asuminen, peritty huono-osaisuus, mielenterveyden ongelmat sekä koronan kaltaiset yllättävät sattumat.

Köyhyys vanhalla iällä on siis suuri ongelma, 40 prosenttia eläkeläisistä saa eläkettä alle 1 250 euroa kuukaudessa.

Kirkko kertoo, että suurin yksittäinen seurakuntien ruoka-avun asiakasryhmä on vähävaraiset vanhukset.Vuonna 2019 seurakuntien diakoniavastaanotoilla kohdattiin yli 150 000 yli 70-vuotiasta.

Pienituloisia eläkeläisiä on 174 000, kun pienituloisuuden raja yksin asuvien osalta on alle 1200 € kuukausieläke. Vaikeudet kasautuvat erityisesti paljon sairastaville.

Tilannetta ovat pahentaneet viimeaikaiset etuuksien indeksijäädytykset sekä lääkkeiden ja kela-matkojen omavastuuosuuksien nousu

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL:n selvityksen mukaan 14–15 % yli 65-vuotiaista elää suhteellisen köyhyysrajan alapuolella.

Maksuhäiriöisiä 65 vuotta täyttäneitä henkilöitä oli Suomessa vuonna 2019 28 600 henkilöä

Kantarin vuonna 2019 tekemän tutkimuksen mukaan 46 prosenttia 55–84-vuotiaista voisi harkita osa-aikaista palkkatyötä eläkkeellä ollessaan.

23. tarina: KÖYHÄT VANHAT 2:

KÖYHYYS VANHOILLA PÄIVILLÄ VOI TULLA ETEEN KESKEN KAIKEN

-Eläkettä edeltävään aikaan verrattuna toimeentulo säilyy eläkkeelle siirryttäessä kohtuullisena ja