© 2017- BY VELI-ANTTI SAVOLAINEN ". Proudly created with Wix.com

Kunta- ja maakunta oppikoulu:

itsehallinnosta on kysymys.

Digitalisaatio on opittava nyt.

 

”Digitalisaatiossa” kyse ei ole teknologista, muutos koskee organisaatiotamme, yrityksiä, palveluista ja hallintoa, miten ne toimivat ja miten me niiden palveluksessa tai asiakkaina huomenna toimimme.

 

Talousnobelistimme Bengt Holmström korostaa asian maapalloista mittakaavaa ja väistämättömyyttä.

Hänen mukaansa Suomen pitäisi olla mukana eturivissä uuden maailman synnyttämisessä nimenomaan ”sisällöllisillä” alueilla ei vain teknologioissa, kuten tietoyhteiskunnan ensimmäisen aallon aikana teimme 1990-2017.

Siksi putosimme myös kehityksen kärjestä mutasarjaan.

”Maailma joutuu sopeutumaan digitalisaatioon, se on mahdollisuus meille – ei vain haitta,” Holmströn sanoi YLE:lle.

Emme voi enää olla ajopuu muutoksen virrassa, katsoa sitä menneiden vuosien tapaan peukku alaspäin katsomossa toivoen kaiken pysyvän ennallaan. Toimintatapoja on muutettava ja suunta määritettävä ja sen jälkeen johdettava muutosta yhteisesti haluttuun suuntaan.

Muutos merkitsee elämäntavan muutosta, siksi muutos pitää ottaa haltuun, johtaa sitä yhteisen edun kautta eikä jättää huomista saalistuskentäksi suurille bisnestoimijoille, jotka pyrkivät jo yhteiskuntaelämän haltuunottoon muutenkin.

Pysyväksi näyttävän hitaan kasvun ja digitalisaation vaikutus ulottuu maailmanlaajuisesti se ei ole Suomen erityisongelma.

Kukaan ei odota koska Suomi ehtii mukaan

 

Globaali digitaalinen talous kasvaa jo vauhdilla.

Konsulttiyhtiö McKinseyn mukaan vuonna 2025 digitaalinen talous on jo samalla tasolla kuin vuoden 1995 koko maailmantalous. Digitalouden arvoverkko on nousemassa määräävään asemaan, kun yrityksen liiketoimintaa tai palvelua on jo mahdollista hallita verkossa.

Diginomics eli digitaalinen talous on jo mullistanut talouden pelitavat avatessaan mahdollisuuksia uusille rakenteille, yrityksille, palveluille ja tavallemme toimia. Samalla ”diginomics” merkitsee suuria riskejä jo vakiintuneille toimijoille ja työpaikoille.

Digitalisaatiolla tarkoitetaan tässä enempää kuin teknistä digitalisointia; prosessien ja toimintojen saattamista sähköiseen muotoon, mihin Suomi pääosin jätti tietoyhteiskunnan kehittämisen sen ensimmäisen vaiheen aikana 1995-2015. Suomessa muodikas yleisilmaisu ”digitalisaatio” on käytössä tässäkin teoksessa, mutta sillä tarkoitetaan silloin uusia toimintatapoja, innovaatioita ja uudenlaista liiketoiminnan mallinnosta, uutta tapaa organisoitua, uusia tapoja palveluissa ja asiakaspinnassa. Arvo tulee sisällöstä, toimintatavoista ja ne mahdollistavista sovelluksista ja ohjelmistoista. Softallakaan ei sinänsä ole laitetta suurempaa arvoa ellei se mahdollista uusia ennen näkemättömiä, parempia tapoja toimia.

Kysymys on siis muusta kuin robottien digitaikatempuista ja teknisistä vehkeistä tuotannossa.

 

Kyse on koko toimintaympäristön muuttumisesta, joka ulottuu laajalle organisaatioon ja ympäröivään maailmaan. Olennaista on innovaatiotaloudessa käsittää henkinen pääoma uudeksi arvon tuojaksi

.

Maapalloinen digitalisaatiokehitys mahdollistaa samalla kuitenkin myös paluun lähelle: glokalisaation,

mille tahansa luovuuden tulokselle syntyvät globaalit mikromarkkinat, kuka tahansa voi tarjota erityisosaamistaan maailmanlaajuisilla työmarkkinoilla. Tämä ”lähidigitalisaatio” on samalla globalisaation veli, ei vastainen vaan täydentävä, parhaimmillaan jopa haittoja eliminoiva rinnakkainen kehitys.

Menestyminen siinä ei ole pelkkää kilpailukyvyn parantamista ja kestävyysvajeen korjaamista. Pitää ymmärtää mistä on kyse – Suomessa jostain pitää kaivaa itsevarmuutta ja uusia tuotteita ja palveluja, niin investointi- kuin kulutustavaroidenkin menekki edellyttää uutta, parempaa ja aggressiivisempaa myynti- ja markkinointiosaamista maailmalla.

Massatuotannon rinnalle - ja joskus sijaan - syntyy mikrotuottajien verkko, jossa jokainen solmu on oma rinnakkainen tai täydentävä verstas, puoti tai palvelupiste.

Huomisen työmarkkinat keskittyvät korkeakoulutettuihin ja erityisosaamista edellyttäviin ammattiryhmiin ja verkostoituneen lähitalouden uusiin toimiin. Monityöpaikka-, moniansio-, osa-aika-, pätkä- ja yrittäjätyö korvaa säännölliset palkkatyön malleja.

 

Tutkivan oppimisen ja itse tekemisen sekä yhteisöllisen tuottamisen ja innovoinnin (crowdsourcing) merkitys kasvaa välttämättömyydeksi, lisäarvoa tuovat luovat yhteisöt ja omat verkostot joihin kuulut.

Kehitys on siis johtanut meidät keskinäiseen yhteistyöhön, sisään kääntyminen johtaa ulkopuolisuuteen. Meidän kaikkien pitää olla valmiita oppimaan uutta ei vastustaa sitä.

 

Digitalisaatiolle ei voi panna rajoja kiinni, mutta sen avulla voidaan rajoja kaataa ja ylittää.

 

Läheltä kauas.

Seuraa myös pahoinvointia murroksen alettua purra.

Työ ja toimeentulo pilkkoutuu yhä pienempiin palasiin silpputyön lisääntyessä. He ovat epäkuranttia väkeä luottomarkkinoilla, eivät saa velkaa koska luottokelpoisuus perustuu vakinaisuuteen ei epätavallisiin työsuhteisiin, joita tekee jo 40 prosenttia.

Työ on jo kymmenille tuhansille yksinäistä ajelehtimista ja selviytymistä kun ay-liikkeen ja pysyvän työyhteisön kaltaisia tukirakenteita ei ole uusissa työsuhteissa. Seuraus on stressi ja itsetunnon rapautuminen, moninaiset psyko-fyysis-sosiaaliset sairaudet. Lopputulos on yhä useamman myös köyhtyminen ja syrjäytyminen.

 

Se on kallis ja kurja tie yhteiskunnalle johon tarvitaan kokonaan uusia lääkkeitä masennuspillerien sijaan. Työ pitää ajatella uusiksi ja samoin palkkio tehdystä työstä.

 

Tämä on oikeudenmukaisuuskysymys eikä kustannuskysymys. Ellei sitä ymmärretä ajoissa ja toimita sen mukaan saadaan aikaan ei vain napinaa, vaan varmuudella myös kapinaa. Tarvitaan siis myös verotuksen kautta tuottavuuden ja tuotannon tulosten verotuksen avulla tapahtuvaa uusjakoa. Se tarkoittaa paluuta verotuksen progressioon rikkaiden ja rahanomistajien, pääomien tai ”kassavirtojen” eli jalostuksessa syntyvän arvon nousun kautta suhteen kuten mm. Thomas Piketty ja Hans Werner Sinn ovat ehdottaneet.

 

Tarvitaan siis myös reiluja automaatioajan verokeinoja, ” robottiveroa” eli miehittämättömän tuotannon tulosten saamista verotuksen piiriin.

 

Tietokirjailija Ari Ojapelto on esittänyt tuotannon jalostusarvon verottamista - työn sivukulujen sijaan -riippumatta digitalisaation asteesta, globaalina järjestelynä. Ideana olisi, että kun yrityksen tuotanto ja jalostusarvo nousee sen tulisi samassa suhteessa hyödyntää yhteiskuntaa ja siinä eläviä ihmisiä riippumatta siitä tekeekö työn ihminen, kone vai robotti.


Muutos ja epätasa-arvo ihmisen arvokkuuden menetys vaikuttaa mieliimme jo. Maailman terveysjärjestö WHO arvioi jo 2009, että mielenterveysongelmista kärsi jo yli 450 miljoonaa ihmistä, heistä suurin osa kehitysmaissa. Järjestön mukaan depressiosta on tulossa yhteiskunnille suurin terveysuhka sekä taloudellisesti että sosiologisesti: vuonna 2030 masennus on suurin yksittäinen kuormittaja...

Nyt katoavan työn selvää korvaajaa ei ole. Palvelualojen työnantajat, Palta, arvioi 2016, että digitalisaation seurauksena yksityisiltä palvelualoilta 260 000 työpaikkaa on kadonnut tai muuttanut muotoaan lähivuosikymmeninä Teollisuudestahan jo lähti 100 000 työpaikka 2008-2016.
Toki kehitys myös synnyttää uusia tehtäviä ”asiantuntijapalveluihin”, vuonna näitä uusia asiantuntijatyöpaikkoja odotettiin palvelualoilla syntyvän 10 000.


Meille on selvinnyt kantapään kautta, että kapitalismimme olikin ongelmia täynnä: tehdessään kiistämättömästi vaurastumiselle hyvää se aiheutti myös pahoinvointia ihmisille. Huomasimme, että maailmankylässä pelaavatkin vain suurimmat; maailmanyritykset ja kansojen unionit niiden ohjaamina. Kaikki maailmassa halutaan suurentaa, keskittää ja ekonomisoida, alistaa taloudelle, talous on kaikki eikä siihen liittyvää sovi kyseenalaistaa.


Tuotantotalous jäi taka-alalle kuin paremmin kannatti omistaa rahaa ja lyödä sillä vetoa hokkuspokkus instrumenteilla.

Työnantaja ei katso enää olevansa vastuussa työntekijöiden irtisanomisten torjumisesta eli tuotantotekijä työvoiman osuuden säilyttämisestä tuotannossa, vaan toimii vain omistajan taloudellisen hyödyn ja voiton turvaamisessa. Huomattiin, että menossa on elävän työvoiman korvaaminen kuolleilla tuotantovälineillä.