top of page
PALJON UUTTA TÄSSÄ OHJELMASSA

HYVIÄ IDEOITA, HYVIÄ FIRMOJA, HYVIÄ IHMISIÄ

 

InnoSuomi ohjelma on tehty fiksuille suomalaisille. InnoSuomi kertoo, hyvistä yrityksistä, kekseliäisyydestä uusista ideoista ja inovaatioista.

Me tapaamme uuden luojia ja puhumme niin, että kaikki ymmärtävät uuden tärkeyden.

Ensimmäinen ohjelmakausi pureutui keksijöihin ja innovaattoreihin; mitä on olla, toimia ja menestyä ideansa kanssa luovassa Suomessa.

Koronakriisi haastoi koko Suomen yhteisönä; talouden, yhteiskunnan ja kehittäjät uuden maailman rakentamiseen sillä nyt muuttuu moni asia ja haasteet kasvavat.

InnoSuomen toinen kausii esittelee mitä hyvää Suomessa saadaan aikaan: luotua uudelleen.Se ottaa kuluttajanäkökulmasta esille uudet tuotteet, palvelut kuin yrityksetkin parrasvaloihin.

Esittelemme promovoiden teille uusia tuotteita, palveluja, elämää parantavia ratkaisuja ja konsepteja; ruokapalvelut, kulkuvälineet, autot, auton erikoispalvelut kohderyhmälle, digitaalisen wellness älyteknologian uusia sovelluksia, sijoittajatietoa, sekä fiksuja  postkorona-ajan uusia palvelukonsepteja muuttuviin oloihin, asumisen ja kotimaan vapaa-ajan malleja…

Suuria ideoita pienessä ajassa

INNOSUOMI raportoi vakavasta tilanteestamme hyvin esimerkein koko maan ottelusta. 

InnoSuomi kertoo miten Suomi nousee. Utelias ja sisukas kansakunta keksii ja osaa me kerromme siitä.

Nyt ei ole aika lamaantua eikä paeta muutosta.

Raportoimme hyvät uutiset kuinka yhteiskunta ja yritykset syytävät pökköä ideapesään ja uuteen vertaansa vailla olevaan nousuun, jossa Suomi pelastetaan. Puhumme keksijöiden, innnovaattorien, startup.yrittäjien heitä tukevien instituutioiden ja viisasten kanssa. Näytämme parhaat palat kun tuotteet ja palvelut syntyvät käyttöön. Emme narise, emme ammu alas, vaan kaivamme hyvät jutut ja hyvän hengen esiin.

Suomi nousee keksinnöistä ja muutosvoimalla. Ole mukana jälleenrakennuksen ihmeessä. Hyvä Suomi!

InnoSuomi avaa mitä hyvää korona-ajan nousukauden miljardipanostuksilla saadaan aikaan ja kaivaa katsojilleen esiin parhaat tuotteet, palvelut, keksinnöt ja innovaatiot hyvän kuluttamiseksi. Tapaamme niin pellepelottomia kuin nuoria ja vanhoja ideanikkareita ja kerromme uskomattomia tarinoita uusista palveluista ja tavaroista.

 

Matka jatkuu lokakuussa televisiossa ja on esillä nyt netissä, jossa voitte katsoa Kansalaismediasta tai Youtube kanavaltamme jo nyt 1. ohjelmakauden.

LOGOT OSAOHJEKMAT.004 kopio 2.jpeg